Viideltä uni loppui. Tänään ei ollut safarille lähtöä, olisi saanut nukkua kauemminkin, mutta ei. Aamiainen pilvisessä säässä. Hedelmiä, iso kipollinen hedelmiä aamiaiseksi. Ja sinnittelin: en sittenkään paistattanut lättyjä, pehtoori otti sittenkin pienen munakkaan. Tiedätttehän sellaisen johon saa itse valita täytteen, kokki paistaa odottellessa. Kolesterolit kohilleen heti aamusta.
Kahdeksalta ryhmä oli koossa, jätimme hyvästit Bakubung Lodgelle ja suuntasimme pilvisessä säässä kohti Johannesburgia. Matkalla Riitta-opas ja paikallisopas Manuela kertoivat Etelä-Afrikan yhteiskunnasta ja ihmisten arjesta Afrikan eteläkärjen valtiossa jossa on virallisesti noin 50 miljoonaa asukasta ja jossa työttömyysprosentti on 24–40 riippuen siitä, kuka sen ilmoittaa. Luonnonrikkaudet, kulta ja timantit, kromi ja muut metallit tekevät maasta vauraan, mutta silti iso osa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella. Sen me tänään näimmekin.
Ajoimme suoraan Sowetoon. Desmond, paikallinen opas, sowetolainen vanha mies tuli iltapäiväksi oppaaksemme. Näimme laajoja, kurjuuden kujia, aaltopeltihökkelikyliä, uudistusohjelmien myötä rakennettuja asutusalueita, asukkaiden itselleen 1990-luvun lopulta lähtien lunastamia pieniä taloja, joissa kaikissa oli ristikot ikkunoissa ja sähkö- ja piikkilanka-aidat pihojen ympärillä.
Lounaan nautimme ”salakapakassa” nimeltä Windie´s. Apartheidin aikana mustat eivät saaneet ostaa alkoholia, mutta naiset onnistuivat hankkimaan sitä ystävystymällä valkoisten kanssa ja perustivat sitten koteihin pubeja/baareja. Windielläkin oli ollut olohuoneessaan tällainen salakapakka ja vuoden 1994 jälkeen on paikalla laillinen ravintola, joka on paikallisten suosima ja johon mahtuu myös bussilastillinen turisteja. Sinne mekin. Kotiruokatyyppinen buffet oli kelpo, jollei jopa oivallinen. Kuten kaikissa muissakin ruokapaikoissa lihapadat ovat olleet sapuskan ydin: lammasta, broileria, nautaa. Patoja en ole juuri syönyt, mutta makkaroita. Ne on hyviä täällä. Ja sitten jotain sisäelinpataa josta en tiennyt mitä ihmettä se sisälsi, mutta hyväähän se oli. Paikallinen bändi soitti iloista lounasmusiikkia ja me nautimme.
Lounaan jälkeen jatkoimme viiden miljoonan (!) asukkaan Sowetoon tutustumista. Desmondin kertoessa apartheidin ajasta, elämästä apartheidin aikana, 13-vuotiaasta Hectorista, joka kuoli saamiinsa luoteihin levottomuuksien alkaessa, kaikista niistä nuorista, jotka katosivat vapaustaistelun aikana, kaikista niistä käsittämättömistä sortotoimista, joita sowetolaiset ja mustat 1970-ja 1980-luvulla joutuivat kokemaan, sai nieleksimään. Tiesinhän niistä, olimme toki kuuleet ja lukeneet niistä jotain, mutta kun käveli kadulla, jossa nuoria oli ammuttu, näki talon, josta Mandela joutui vankeuteen, kuuli tuon sorron ajan eläneen miehen kertovan tästä kaikesta ja näki, että se koski häneen vieläkin, – niin, oli mentävä syrjään. Oli oltava hetken yksin, oli oltava hetken hiljaa…
Sowetosta lähdimme Johannesburgin lentokentälle. Sielläkin – kuten tällä matkalla oikeastaan koko ajan – kaikki sujui hyvin ja helposti. Kone Kapkaupunkiin lähti 17.40 ja puoli kahdeksalta laskeuduimme Afrikan eteläkärkeen. Olemme Cape Townissa. Hotelli Portswood on hyvä. Tästä on melkein näköyhteys Waterfrontin alueelle. Sinne lähdimme heti …
Oli meillä kohdekin: Belthazar. Maailman suurin viinibaari (600 viiniä, 250 niistä tarjoillaan laseittain…). Söimmekin. Eka kertaa ”off the group”. Hmmm… Olemme oikein tyytyväisiä. Erinomaisen tyytyväisiä.
Huomenna on tämän reissun eka aamu kun ei ole kovin varhaista lähtöä … Vasta puoli kymmeneltä kohti Pöytävuorta mikäli kohtuullisen kova tuuli ei estä nousua köysiradalla yli kilometrin korkeuteen.
Varnaankin oli tosi mielenkiintoinen ja erilainen kokemus vierailla Sowetossa.Tuon kuvan hökkelit muistuttavat slummeja Caracasissa,Venezuelassa,jossa asuin parisen vuotta.
Kylla kuulostaa mielenkiintoiselta! Hokkeleita on hyva nahda aina aika ajoin, saada suhteellisuutta omaan olemiseen ja ehka vahemman narisemiseen 🙂
Mahtava auringoslaskukuva.
xoxox
Soweto, 5 milj.; mittakaava on takametsien horisontista vaikeasti hahmottuva. Aaltopeltiä, kultaa ja timantteja; jos ongelmat ovat (ovatko ne?) ratkaistavissa, miksi niitä ei ratkaista!?
Etelä-Afrikka ei elä dilemmansa kanssa yksin. Good news is no news. Valtaosa maailman uutisista liittyy edelleenkin köyhyyteen, sotiin, terrori-iskuihin.
Mutta: paljon myönteistä on toki tapahtunut Etelä-Afrikassa sinä aikana, jolloin itse aloin jotain jostain ymmärtää. Huomiseen on uskottava.
Kirjassa ´Mustien maanosa´ (Ilmari Paasio 1929) kuvataan Taffelivuoren kaupungin asujamistoa seuraavasti:
”Asukkaista hiukan yli puolet on valkoihoisia. Muu osa väestöstä on varsin kirjavaa: paitsi eteläafrikkalaisia neekerejä, siellä on malaijeja, intialaisia, kiinalaisia, hottentotteja ja monenlaisia sekarotuisia ym. Kapkaupungin neekerit poikkeavat kehitystasoltaan yleensä suuresti kauempana sisämaassa elävistä luonnontilaisista sukulaisistaan, ollen VALVEUTUNUTTA, RODUSTAAN JA OIKEUKSISTAAN TIETOISTA VÄKEÄ.”
Sorry, että aloin taas jauhaa maailmantuskaa ja -parannusta. Te olette lomalla. Pinotagea pöytään!
Yaelian, sinä olet ehtinyt asuakin vaikka missä. Nähnytkin olet enemmän kuin moni meistä…
Irma, sinä jos joku tiedät että kaikki on suhteellista ja että arvot on hyvä aika ajoin päivittää …
Koivu, maailmantuskaa on ja -parannusta tarvitaan, Myös pinotagea, joskin tänään SB:tä (tarvitaanko sitä?). Lainauksesi vievät menneisiin asenteisiin … olemmehan jo niistä luopuneet, olemmehan= Täällä tunnutaan olevan tietoisia. Täällä on niin monenlaista, … Ääripäät ovat kaukana.
Se meidän tulisi muistaa, … Opiakin siitä jotain ?
Belthasar onkin hyvä paikka viinilliseltä kantilta, mutta me emme ole siellä koskaan oikein ”kunnon ruokaa” saaneet (ts. ympäriltä löytyy parempiakin paikkoja…), kuten Quay4 ja ne megalomaaniset seafood platterit, tai Table Bay -hotellin ravintola.
Aivan, Belthasar on nimenomaan viinipaikka, mutta kyllä siellä pieni iltapalakin maistui.