Arki. Arki on ihmiselle hyväksi.
Töihin mennessä ei paljon puuttunut että aloin purkaa salkusta läppäriä ja läpinäkyvään muovipussiin pakattuja käsidesiä, hammasharjaa ja ensiapumeikkejä. Sen verran turvatarkastuksia takana viime päivinä…
Matka Kapkaupungista kotiin oli 11 000 km. Luulisi että siinä olisi ehtinyt jo siirtyä ajatuksissaankin kotioloihin. En ehtinyt.
Ehkä siirtymistä hidasti, että matkan aikana työstin kuvia (lue: deletoin satoja otoksia), joita olin viikon aikana ottanut. Yhteensä 1600 kuvaa muistikorteilla! Puolet varmasti ihan hukkatavaraa. Enköhän 60–70 kuvaa kelpuuta matkasivulle, jota ryhdyn hiljalleen työstämään.
Näistä blogin matkapostauksista jo editoin tulostettavan version. Siitä matkan vaiheet on helpommin luettavissa kuin ”takaperin etenevästä” blogista.
Työkaverit kyselivät matkasta. Minulla vähän ristiriitainen olo: Toisaalta olisin voinut puhua pitkäänkin siitä, kuinka Afrikan valo teki hyvää, kuinka luonto (varsinkin aamuisin) oli ainutlaatuinen, kuinka safarilla näetty ja koettu oli kertakaikkisen ennenkokematonta ja hiton hienoa. Kuinka Soweto sai kyyneleet silmiin.
Olisin voinut käyttää koko lounastauon sen kuvailemiseen, miten kaunis ja herkullinen Kapkaupunki onkaan tai miten pehtoorin kanssa olimme mukavasti kaksistaan ja toisaalta tutustuttiin uusiin kiinnostaviin ihmisiin, olisin voinut kertoa siitä, kuinka hyvä opas ja kelpo matkaseurue reissullamme oli.
Mutta toisaalta oli jotenkin sellainen olo, että ”ette-te-kuitenkaan-ymmärrä” tai ”en-minä-osaa-kertoa-siitä, – kuitenkaan”. Niinpä olenkin ollut poikkeuksellisen hiljaa tänään. Omissa ajatuksissani.
Opiskelijat onneksi vetävät minua jo tähän maailmaan, tähän arkeen. Ja kotona omat nuoret.
Jos lähtisi lenkille, niin eiköhän tämä pohjoisen pallonpuoliskon pimeä todellisuus palauta minutkin arkeen.
No jäikö kaipuu takaisin?
Minulla ainakin tuli jo ihan sairas olo tämän blogin lukemisesta – ihastuin maahan ihan jo ensimmäisellä kerralla. Sillä reissulla asustelin Somerset Westissä, mutta tuli liikuttua paikallisten kollegojen kanssa Kapin alueella työasioissa aika laajasti.
Jäi kaipuu. Minähän jään aina roikkumaan menneessä…
Mutta kyllä Etelä-Afrikka ylitti odotukset – ja ne olivat aika korkealla, mm. sinun aikanaan postaamien matkakirjeittesi jälkeen.
Varsinkin safariosuus reissusta jätti pysyvän jäljen. Ehkäpä joskus teemmekin sen Tansanian ”täyssafarin” jota meille siellä jo käyneet matkalaiset kovasti suosittelivat.
Sielläkin on tullut oltua – ja Keniassa ja kävelysafarilla Gambiassa 😉
MUTTA teiltä jäi ne ihanat viinitilat, piknikit niillä ja Fransschoek ravintoloineen ja ”ranskalaisuuksineen” näkemättä! Hermanus ja Bientang Cave…plus paljon muuta…
Hei Reija,
vihdoinkin sain selville sen ”muurahaiskarhun” oikean nimen, sehän oli mesimäyrä….!!
terv. Riitta
Amy, ensi kerralla sitten mekin pknikeille ja ehkäpä joskus ”perässäsi” myös muille safareille, mutta oli tässä yhdessä viikossa meille jo tavattoman paljon…
Riitta, mesimäyrä? Just. Enpäs ole koskaan kuullutkaan. Yksi lisä safarien huippujuttuihin. Toisen auton porukka olisi tästä todella kateellinen. 🙂 Kiitos sinulle nimen etsimisestä, ja ennen kaikkea kiitos koko viikosta!