Tiistai? Hyvä kysymys!
Tänään sen teimme! Seppo Similän taidegalleria on nähty ja koettu. Ehkä enemmän paino sanalla koettu. Taitelija itse oli paikalla kun pihaan ajoimme. Aluksi kysyimme, jotta ”mistähän aloittaisimme?” johon taiteilija ykskantaaan totesi: ”Mistä minä tiedän mistä aloitatte!” Katselimmme siistiä pihapiiriä, jossa oli monia merkillisiä ”huvimajoja” ja siirrymme päärakennukseen, jonka seiniä peittivät maalaukset. Kysyin ”Vieläkö maalatte?” – En!”
Yritin jatkaa smalltalkia ja kysyin, että ”No? Miksette?” Mihin sain napakan vastauksen, että ”johan vastasin, turha siinä on nokitella!” Enpä sitten enää paljon kysellyt. Maalaukset toivat – tietysti – mieleen Dalin (aivan kuten Koivu kommenteissaan viisaasti jo jokunen viikko sitten ajattelikin). Mutta ainakin esillä olleet taulut olivat jotenkin kauniimpia, realistisimpia, kuin Dalin maalaukset. Muutamasta mustavalkoisesta maisemamaalauksesta pidin todella. Mutta ehkä emme menneetkään sinne vain taide-elämyksistä nauttiaksemme. Kuten sanottu, paino sanalla ”koettu”.
Taide-elämyksen jälkeen ajelimme Rantapeltoon (talokauppojako ohimennen?), kevyttä kenttälounasta taidematkalla olleiden kanssa ja siirryimme viinikerhon tapaamiseen kaupunkiin. Aurinko helli Cafe Saaran ulkopöydissä. Illan vietimme viininmaistelun parissa. Kerhon varastointiviinejä viime vuosituhannelta oli nautittavana. Turriga Sisiliasta oli ehdoton suosikki! Ja taas söimme.
Tiistaiko tänään on?
Seppo Similä ja hänen galleriansa, suuri kysymysmerkki.
Oliko kokemamme töykeys osa taiteilijuutta, vai peittelemätön reaktio aiheuttamiimme häiriöihin. Vaikka galleria on nettisivuston mukaan auki joka päivä, olisiko vierailusta pitänyt ilmoittaa (lankapuhelin ei vastannut)?
Olemmeko me gallerioista elämyksiä hakevat SS:lle jonkinlainen kollektiivinen ”Töölön puuteripyllystö”, jonka olemiset, tekemiset ja sanomiset EWK.
Meitä kuitenkin kiinnosti. Pirttigalleriassa esillä olevien töiden hallitseva aihe on vaalea luomusulotar. Vaikka kaarteet ja kurvit ovat optimaalisia, nämä tytöt eivät ole antiikin Venuksia: he saunovat, käyskelevät (nakuina) taigalla ja nukkuvat hirsiaitoissaan ahteri somasti katsojaa kohti.
Fotorealismia? Koskimaisema Muhokselta (Poikajoki?) on tosihieno! Kuuset ovat kuusia, koivut koivuja (kröhöm), virtaavan veden pärskeet tuntee kasvoillaan.
Arvostetaanko Similää ”oikeissa” taidepiireissä? Tekeekö (vain) oikealla tavalla summittainen/suurpiirteinen pensselinjälki maalauksesta todellista taidetta?
Tretjakovin Galleria (Moskova), 26.5.1982, sisäänpääsy 30 kop. Ivan Shishkin 1886: ”Männyt auringossa”. Näkymä voisi olla kuivalta kankaalta mistä tahansa Suomessa. Puut on kuvattu neulasentarkasti, botanisti määrittää helposti rungolla kasvavan jäkälän, pihkantuoksun tuntee nenässään. Tekijä ei siis ole SS, vaan IS!
”´Pine-trees in the Sunlight´ is truly a masterpiece” (The Tretyakov Gallery, Moscow, Paintings. Aurora Art Publishers, Leningrad 1974, s. 76)
Löysit taas kerran oikeat sanat: vaalea luomusulotar, juuri niitähän näimme. Fotorealismi (todellakin koivut koivuja!). Sitähän se Similän taide on.
Olisi tosiaan kiintoisaa tietää miten, ”oikeissa” taidepiireissä moiseen suhtaudutaan. Entäs Similän ”ei-kaupallisuus”. Hän ei teoksiaan myy, eikä sellaista tosiaankaan meillekään yrittänyt! Kaukana lipevä kauppameininki!
Mutta olemme varmasti yhtä mieltä: olemme yhtä kokemusta rikkaampia.