Päivittäisen urheilusuoritteen ajattelin korvata kyykkimällä kasvimaalla ja pyöräilemällä. Kasvimaalla ei hermot kauan riittäneet! Tämän kesän koko sääskipopulaatio tuntui parkkeeranneen meidän pienelle yrttimaalle niin, ettei kitkemisestä tullut yhtikäs mitään. Puolen tunnin jälkeen lähdin karjuen sisälle: ei kestä Erkkikään, saatikka minä!
Odottelin, jotta pehtoori ehtisi mukaani ja suuntasimme hautuumaalle. ”Pieni” haudan ehostusoperaatio venähti parituntiseksi kunnostustyöskentelyksi. Nurmen vaihtaminen koristesoraksi ei ollutkaan ihan pikku juttu – monestakaan syystä, mutta tulos on tyydyttävä. Kolmena viime kesänä on haudalle kärrätty multaa, haravoitu, kylvetty heinänsiemen, käyty kastelemassa ja leikkaamassa. Ja mikä on ollut tulos? Loppukesästä haudalla on ollut kaunis ”rairuoho”. Ja minulla on sentään ollut apuna melkein ammattipuutarhuri, pehtoori. Mistä sellainen voi johtua? Miksei nurmi kukoista, miksi vain ratamot ja voikukat viihtyvät, ja harvakseltaan nekin? Tänä vuonna ajattelimme, että on oltava helpompi ratkaisu: siis koristesoraa. Eihän se kasva, ei. Mutta toivottavasti pysyy siistinä, eikä kasva ratamoita. Nyt hautuumaalla käynnit eivät enää ole säästä riippuvaisia, mutta onhan siellä ollut mukava käydä. Tänäänkin oli toisaalta rauhallista, toisaalta ihmiset käyvät ohi mennessään juttelemassa, kappelin kellot soivat, kukat haudoilla kovin kauniita, aikaa ja aihetta ajatella… Siellä on rauhoittavaa. Siellä voi jutella. Itsekseen.
Iltapäivällä pyöräilimme pehtoorin kanssa Toppilansaareen, jonka Villa Hannalassa eksnaapurit odottivat meitä lohisopalle. Harjoituskauden aloittanut teatteriporukka ”Turvetta ja timantteja”, tiedättehän Piiparinen et al., olivat myös lounastamassa. Oli oikeastaan hassua olla lounaalla kaikkien julkkisten keskellä. Näyttelijät lähtivät jatkamaan harjoituksiaan, me naapureille kotiin jälkiruoalle, kuohuviinille ja vaihtamaan kuulumisia. Siinähän se illansuu vierähti. Mukavasti vierähti.