heinäkuu 2009 – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Pieniä puutarhapuuhia ja kyläreissu

Päivittäisen urheilusuoritteen ajattelin korvata kyykkimällä kasvimaalla ja pyöräilemällä. Kasvimaalla ei hermot kauan riittäneet! Tämän kesän koko sääskipopulaatio tuntui parkkeeranneen meidän pienelle yrttimaalle niin, ettei kitkemisestä tullut yhtikäs mitään. Puolen tunnin jälkeen lähdin karjuen sisälle: ei kestä Erkkikään, saatikka minä!

Odottelin, jotta pehtoori ehtisi mukaani ja suuntasimme hautuumaalle. ”Pieni” haudan ehostusoperaatio venähti parituntiseksi kunnostustyöskentelyksi. Nurmen vaihtaminen koristesoraksi ei ollutkaan ihan pikku juttu – monestakaan syystä, mutta tulos on tyydyttävä. Kolmena viime kesänä on haudalle kärrätty multaa, haravoitu, kylvetty heinänsiemen, käyty kastelemassa ja leikkaamassa. Ja mikä on ollut tulos? Loppukesästä haudalla on ollut kaunis ”rairuoho”. Ja minulla on sentään ollut apuna melkein ammattipuutarhuri, pehtoori. Mistä sellainen voi johtua? Miksei nurmi kukoista, miksi vain ratamot ja voikukat viihtyvät, ja harvakseltaan nekin? Tänä vuonna ajattelimme, että on oltava helpompi ratkaisu: siis koristesoraa. Eihän se kasva, ei. Mutta toivottavasti pysyy siistinä, eikä kasva ratamoita. Nyt hautuumaalla käynnit eivät enää ole säästä riippuvaisia, mutta onhan siellä ollut mukava käydä. Tänäänkin oli toisaalta rauhallista, toisaalta ihmiset käyvät ohi mennessään juttelemassa, kappelin kellot soivat, kukat haudoilla kovin kauniita, aikaa ja aihetta ajatella… Siellä on rauhoittavaa. Siellä voi jutella. Itsekseen.

Iltapäivällä pyöräilimme pehtoorin kanssa Toppilansaareen, jonka Villa Hannalassa eksnaapurit odottivat meitä lohisopalle. Harjoituskauden aloittanut teatteriporukka ”Turvetta ja timantteja”, tiedättehän Piiparinen et al., olivat myös lounastamassa. Oli oikeastaan hassua olla lounaalla kaikkien julkkisten keskellä. Näyttelijät lähtivät jatkamaan harjoituksiaan, me naapureille kotiin jälkiruoalle, kuohuviinille ja vaihtamaan kuulumisia. Siinähän se illansuu vierähti. Mukavasti vierähti.

Niitä näitä

Ulkomaanmatkoja

Niinhän me tyttären kanssa tehtiin, että puolilta päivin lähdimme ulkomaille. Kohteena Haaparannan Ikea. Eihän me tätä olisi uskottu, että shoppaamaan lähdetään, mutta niinhän tehtiin. Ja shopattiinkin: paistinpannu tyttärelle ja grilliparila minulle. Tunti hurahti Ikeassa ihmetellessä, ja sitten Ica Maxiin ja Systembolagetiin. Kahdessa jälkimmäisessä meni melkein yhtä kauan kuin ensimmäisessä. Vähän hymähtelimme, että mitähän se kertoo meistä… Pororieskaa ja katkasulatejuustoa ja katkasalaattia, hilloja ja limpparitölkkejä. Entäs Amarone? Viidellätoista eurolla amaronea? Sekä viini että ruoka ovat olennaisesti halvempia kuin Suomessa. Any way. Mukava pikku reissu.

Ja ulkomailta palatessa sähköpostissa toiveikas viesti, että reilun viikon päästä päästäisiin pehtoorin kanssa taas ulkomaille: Karjalan matkamme on kiinni enää siitä, että viisumianomukset hyväksytään. Tuulestatemmattu pääsee Tuulien maille?

Niitä näitä

Tukka hyvin, kaikki hyvin?

Minä en enää liiku ihmisten ilmoilla muutamaan viikkoon! En ennen kuin hiukseni ovat kasvaneet niin paljon että voin mennä omalle kampaajalleni joka saksii ne sellaisiksi kuin niiden kuuluu olla.

Tänään ja koko heinäkuun oma luottokampaajani on lomalla, mutta minun oli reissun jälkeen päästävä leikkauttamaan ylipitkät kutrini. Minulle on ihan turha tulla selittämään, etteivät hiukset muka kesällä kasva nopeammin kuin talvella. Minulla ainakin kasvaa. Siis maanantaina soitin kampaamoon, että kukahan nyt lomakuukautena leikkaisi hiukseni. Kysyttiin, että käykö jos kampaamon toinen mieskampaaja leikkaa. – Joo, käy tietty, ihan sama kuka, kunhan vaan pääsen ylipitkistä, kuivista latvoista ja päähän saadaan jonkinlainen roti.

Siis tänään suht kiireisen aamupäivän jälkeen istahdan kampaamonjakkaralle, ja ilmoitan, että ”Malli on perfect, ei muuta kuin saksit sentin joka puolelta ja föönaat. Ehkä päällimmäisiä hiuksia edestä voisit vähän ohentaa kun tuntuu olevan sellainen turhan paksu kerros otsista…” Ja eikun naistenlehti auki ja valmiina tunnin operaatioon.

Mutta kuinkas kävikään? Ensinnäkään ei koskaan, ei ikinä aiemmin uusi, tilapäinen hiuksistoni kanssa operoinut kampaaja ole jättänyt kommentoimatta jotain hiusteni karkeudesta tai tuuheudesta tai paksuudesta: ”Onpas tässä mitä leikata”, ”Eivät millään meinaa kuivua näin paksut hiukset”, ” eivät ole tavalliset suomalaiset nämä sinun jouhesi”. Tämä tämän päiväinen monsieur ei kommentoi vaan saksii, leikkaa, ohentaa, kliks, kliks. Yhtäkkiä hoksaan sylini olevan täynnä Espanjan auringossa lopullisesti blondautuneita hiuskiehkuroitani.

Eikä sitten jäljelle jääneen hiirenhännän kuivattamisessa kauan mennytkään. Koko operaatio ohi 32 minuutissa. Ja nyt olen tuomittu pysymään pois julkisilta paikoilta ja tuttujen nykymättömissä muutaman viikon. Onneksi kesällä tukka kasvaa nopeasti!

Pehtoorin kanssa oli kuitenkin sovittu rautakauppa- ja puutarhatarvikekierros ja tarkoituksena mennä sen jälkeen katsomaan Oulun uutta kesätapahtumaa ”Rovianttia”. Valkosipuliyön kuoppaamisen jälkeen uusi yritys oululaisen ruokakulttuurin esittelemiseksi. Meistä ainakin iltapäivän systeemi (15 euroa/6 isohkoa maisteluannosta) oli vallan mainio. En edes jaksanut kaikkia annoksia syödä (Uleåborgin korvasieniä sherrykermakastikkeessa ja timjamivoilla maustettuja uusia perunoita!)ja Pannun annokset (sieniravioli lammasragun kera) olivat parhaat. Suosittelemme. Kauanhan emme siellä voineet lorvehtia kun minun oli päästävä piilottelemaan olemantonta hiuskuontaloani. Siivousilta on ollut oikein sopiva tämmöisen pään kanssa!

Ruoka ja viini

Kuhafileet osana loma-agendaa?

Suorituspäivä. Loma-agenda on tietoisesti pyritty pitämään hyvin pienimuotoisena. Normaalit matonpesut, pakastimen sulatukset, vaatekaappien kertakaikkinen päivittäminen, ja sitä rataa, mutta jo pelkästään tälle päivälle onnistuin kokoamaan sellaisen määrän ”asioita” että huh-huh! Sää suosi suorittajaa. Kylmä (+ 13 C) ja sateinen päivä oli kuin luotu hierojalla, verenluovutuksessa, ruokakaupassa Suurella Kaappien Täydennys -reissulla käyntiä varten. Pankkiasioita ja puheluja, yhden sun toisenkin jutun huolto- ja korjausasioita…

Mutta olennaista on syöminen. Ruoka on hyväksi. Illansuussa pitkästä aikaa neljästään, koko perhe yhtä aikaa syömässä. Kuhafileitähän meillä. Olennaisinta tässä päivässä oli uuden reseptin kehittely. Ei ihmeellistä, mutta hyvää.

Kuhafileet sateisena kesätiistaina (neljälle)

2 – 3 kuhafilettä

ripottele fileille suolaa ja valkopippuria (eikä tarvita mitään turhaa panerointia)

1 rkl voita paistinpannuun

Laita fileet pannuun. Paista molemmin puolin minuutti, pari.

Kaada pannuun 1 dl Kippari-sulatejuusto -ruokakermaa. Hauduta vähän aikaa.

Kaada loputkin kermasta pannuun ja hauduta vielä viitisen minuuttia.

Ripottele fileiden pinnalle tilliä ja vähän parmesan-raastetta.

Tarjoile salaatin, uusien perunoiden ja rieskan kanssa.

Katalonia Niitä näitä Reissut

Kotimatka ja kotona

Eilen aamulla Sitgesissä aamuviideltä uni oli totaalisesti ohi. Ei siksi, että lepoa olisi ollut tarpeeksi. Ei todellakaan ollut tarpeeksi: lomamme viimeisen illan, lauantai-illan lopetti ilotulitus, joka hotel Romantican (kuva suurenee kun klikkaat sitä) ja naapurikatujen kiviseinien kaikupohjaa vasten oli kertakaikkisen äänekäs, mikä esti nukkumisen, mutta vielä enemmän unettomuuteen vaikutti helle. Oli kuuma. Todella kuuma. Niin ihana kuin hotellimme olikin, ei siinä ollut ilmastointia ja nukkuminen siksi kovin katkonaista. Mutta siitäkin huolimatta hotelli on suosittelemisen arvoinen. Hyvä puoli, monien muiden lisäksi, Barcelonan lentokentän läheisyys. Olimme jo puolikahdeksalta palauttaneet auton autovuokraamoon, selvisimme check-inistä ja turvatarkastuksesta ennätyksellisen nopeasti ja pääsimme aamukahville ja croissantille – heti kun Perävaunu, Virallinen Pöytien Putsaajamme :), oli tehnyt siistiä jälkeä.

Lentokentällä poikkeuksellisen paljon hienoja, hyviä putiikkeja (paljolti muutenkin kuin Madridin kenttä), hankin viimeisiä tuliaisia nuorisolle ja muutaman riojalaisen kotiviinikaappiin. Pehtoori osti purkkarit.

Lento lähti tunnin myöhässä, mutta ei onneksi myöhästyttänyt meitä Oulun koneesta. Lento sujui nopeasti, semminkin kun otin muutamatkin nokoset. Pieni ”läppärionnettomuus” säikäytti mutta ei pahoja seurauksia. Helsingin kentällä tuttujakin. Merkillinen, mukava yhteensattuma. Oulunsalossa juniori ja tyttöystävänsä vastassa. Matkaseura hyvästeltävä. Oli kotiinpalaamisen aika.

Kotiin palamisessa on puolensa. Voi juoda vesijohtovettä, eikä tarvitse läträtä käsidesien kanssa joka käänteessä. Pelkillä silmälaseilla pärjää oikein hyvin, turhanaikainen ”aurinkolasit ulkona, rillit sisällä” -vekslaaminen on ohi. Lenkillä ei tule turhaan hiki, päinvastoin, ei tule hiki vaikka yritin muka vähän juostakin, kylmissäni. Ja lenkillä myös käsille ja hartiaseudulle tulee liikuntaa kun hätistelee sääskiä. Ei puhettakaan että Kataloniassa olisi noin monipuolista liikuntaa tullut harjoitettua.

Kotona on myös mukava kun ei tarvi miettiä mitä tekisi (tarviko sitä reissussakaan?). Onneksi on omien reissupyykkien lisäksi nuorison parin viikon pyykit. Ja myös tiskiä. Sellainenkin mukavasti tekemistä lisäävä tekijä nimittäin oli, että tiskikone on simahtanut poissaollessamme, joten Pehtoorilla meni aamupäivä korjausyritykseen, huoltoon soittoihin ja lopulta uuden masiinan tilaamiseen. Samaan aikaan minullekin oli tarjolla rattoisaa puuhaa, kun laittelin Festaamme kuntoon. Siellä on viikon aikana tehty ”takuuremonttia” eli keittiönurkkauksen purku ja lattialämmityksen korjaus. Muutenhan remontin jälkeen ei niin kiire olisi ollut ”toimintavalmiutta” palauttaa mutta kun tuo tiskikonehässäkkä siirtää meidät ruokailemaan ”piharakennukseen”. Ja sitten tietysti puutarha, joka ei ollut ollenkaan niin tekohengityksen tarpeessa kuin joskus teinien huolenpidon jälkeen. Pehtoorihan pitää puutarhanhoidonsta, kovastikin, joten kiva olla siksikin kotona. Tosin tupisi jotain toistuvista sadekuuroista ja käsien palelusta penkkejä putsatessa. Mukavahan se on että on raitista ilmaa?

Kotona on kätevää, että lähikauppa on tuttu. Ei tarvitse miettiä, mitä erikoisuutta tänään kokeilisi, miltä tuo leipä maistuu? Tai mikähän kala tuo tiskissä oleva onkaan. Tomaattejakaan ei tarvitse kantaa kilokaupalla kuten Katalonissa, jossa niitä olisi voinut syödä joka aterialla – ja paljon. Kotioloissa kihti ja kolesterolin nousu eivät ole ensimmäisiä ongelmia, sillä äyriäisiä ja mereneläviä ei ruokapöydässä ole tänään näkynyt. Kotona rahaa ei kulu juuri muuta kuin Juniorin toistuviin menoihin: housut ja huppari, ruokaa ja bensaa. Siis säästeliästäkin kotona eläminen on.

Onhan se niin mukavaa olla kotona.

Niitä näitä Reissut

Freixenet ja Sitges

Lauantaiaamuna oli vielä käytävä aamu-uinnilla. Oli oltava yksin Villa Voiksin pihalla. Viivyttävä vielä viikon vaiheissa…

Yhdeksältä (tasan, turha moittia espanjalaisia mistään mañana-meiningistä) meidän talomme ”landlady”, Soriano, tuli hakemaan avaimet, palauttamaan takuusumman ja hyvästelemään meidät, oli aika jättää Villa Voiksi. Adios! Roses jääköön.

Ajelimme kohti Barcelonaa, ja ohikin. Lauantain lomaliikenteessä näimme Montserrat-vuoren huikaisevan, sahalaitaisen silhuetin. Kohteena kuitenkin – ensin? – Sant Sadurni d´Anoia. Kerran ennenkin on pehtoorin kanssa cava-tuotannon keskuksessa käyty, mutta silloin Espanjan kuohuviinitalueen ytimessä jäi sekä Codorniu että Freixenet näkemättä. Nyt varaus ja sopiva aika Freixenetillä takasivat pääsyn esittelykierrokselle ja kauppaankin (lähtikö lapasesta? Ei ihan 🙂 mutta muutama kuohuva ostettiin, eikä oheistuotteiltakaan vältytty). Freixenetin tuotantoluvut ovat huikeita: kahta Freixenetin (Carta Nevada ja Gordon Negro) kuohuvaa tuotetaan vuosittain yhteensä 110 miljoonaa pulloa!! Tilan päärakennus (jonka pihalla otetussa kuvassa ylhäällä on etualalla meidän vuokrakiesimme), piha ja muu rekvisiitta olivat vaikuttavia. (Kunhan saan matkasivun työstettyä laittelen lisää kuvia…)

Siis, pari tuntia Freixenetilla, jossa kuskiksi lupautunutta pehtooria lukuunottamatta testailimmekin valikoimaa, ja sitten mietimme olisiko syytä jättää aikeissa ollut läheisempi tutustuminen Montserrat-vuoren benediktiiniläisluostariin ensi kertaan (milloin lie? toivottavasti joskus…) ja ajella kohti rannikkoa, jossa ajattelimme lomamme viimeisen yön viettää.

Sitgesin lomakaupunki on noin 35 kilometrin päässä Barcelonasta, alle puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentästä, joten ajateltiin, että se voisi olla passeli kohde. Vielä kun oli tiedossa tuttavan positiiviset kokemukset kaupungista, ajelimme kohti lomakaupunkia. Navigaattori TomTom ja meitsi olimme edelleen hieman sotajalalla, mutta kompromissien ja pikkuteiden kautta olimme iltapäivällä helteisessä Sitgesissä. Lämmintä varmasti noin + 40 C. Majakka ja Pehtoori olivat jo viikolla lukeneet matkaoppaista, jotta hotel Romantic olisi ehkä meille sopiva yösija. Kun seurueen miehet kerran olivat tällaisen hotellin ehdolle asettaneet, ei meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin sinne pyrkiä. Sinnehän me sitten löysimme, yllättävänkin helposti, ja yllättävää oli myös se, että meillä oli kuin olikin varaus sinne, vaikka nettilankettiin ei koskaan tullut mitään vastausta.

Mutta siis. Hotel Romantic, Sitges. Suosittelemme. Kolmesta 1800-luvun Villasta tehty hotelli, jonka seinillä taidetta, kaikki huoneet nimetty taiteilijoiden mukaan, pihalla kerrassaan viehättävä kahvila/drinkkibaari, kirjastosalonki, huoneiden korkeus noin viisi metriä, hyvällä paikalla, pitsiverhot, ja tuuletin katossa (mikä tosin ei ollut ihan riittävä ;)).

Lisää kuvia Katalonian matkamme nettisivulla KLIKS

Sitgesissä koettiin myös kolmet häät ja vietettiin yksien kihlajaisten vuosipäivää. Oli Majakan ja Perävaunun kihlajaispäivä, joten saimme Pehtoorin kanssa kutsun juhlakuohuvalle, joka oli aiemmin päivällä hankittu Freixenetilla. Hammasharjalaseista sängyillä istuskellen, lämmintä, huippuhyvää kuohuviiniä maistellen mietimme, että toivottavasti seuraavatkin 27 vuotta ovat ystävyytemme aikaa…

Kihlajaispäiväjuhlinnan lisäksi lauantaihimme kuuluivat kolmet (!!) häät. Illansuussa lähdimme luonnollisesti katsastamaan kaupunkia. Rantabulevardilta näimme komean kirkon ja kun tapoihin kuuluu niin kohti pyhättöä kävelimme. Sisälle ei päästy, mutta kirkkoa ulkopäin kiertäessämme olimme yhtäkkiä keskellä kolmia häitä. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Onneksi kuvassa eivät näy sulhasen kengät!!

Onneksi kuvassa näkyy sulhasen hymy – suoraan kameralle? Kuvaajalle? Vai kenties kuvaajan ”assistentille”?

Hermosauhuilla kirkon takapihalla, ennen vihkimistä.

Romantiikkaa Sitgesissä siis riitti. Ja lämmintä. Vähän ennen yhtätoista, pehtoorin kanssa kävellessämme hotellille, apteekin mittari näytti vielä + 29 C. Olimme kaksistaan (Majakan vatsataudin vuoksi puolet porukastamme jäi hotelliin) illallisella. Kalaruokaa. Jumalaista kalaruokaa.

Tuossa maisemassa eilen – palaan huomenna tunnelmaan, tähän päivään. Nyt vain niin nukuttaa…

Niitä näitä

Viimeinen Villa Voiksin päivä

Perjantai on ollut meille lepopäivä. Altaalla, talolla. Aamupäivällä kävimme Majakan ja Pehtoorin kanssa meressä uimassa. Suolaista oli, hvyin suolaista. Mutta onpahan nyt uitu Rosesin lahdella, Välimeressä. Lupauduin – uhkasin – laittaa illallisen joten kävimme Pehtoorin kanssa kaupassakin. On se vieraassa keittiössä, ilman omia mausteita ja yrttejä kokkaaminen vähän hazardi-hommaa, mutta ruokapöydässä olleet väittivät nälän lähteneen. Hyvä niin. Totta puhuen pidin kastikkeesta itsekin. Mikä sen salaisuus? Basilika! Isolehtinen basilika, jollaista ei koto-Suomesta saa. Muutoin melkein kaappien tyhjennyseinettä.

Olen ollut koko päivän kovin ”lähdöntunnelmainen”. Enkä ihan syyttä. Huomenna aamulla on Villa Voiksi jätettävä, Roses hyvästeltävä. Iltakonetta Suomeen ei ole, joten huomiseksi olisi löydettävä makuusija jostakin. Sitgesiin ajattelimme majoittua. Matkalla ehkä katsastamme Montserratin luostarin ja joko Torresin viinitilan tai Freixenetin kuohuviinikellarit. Niitä odotellessa: buono noches tai buono notte tai öitä, ihan miten haluatte.

Niitä näitä

Katalonian arjessa juhlaa

Rosesin aamussa ei laula kukko, eivät soi kirkonkellot, eivät hauku koirat, mutta TASAN 6.45 joka aamu soi pilli. Sellainen ”yleinen hälytysääni” -pilli. Sen jälkeen kalastaja-alukset lähtevät merelle. Meidän makuuhuoneen ikkunasta näkee kun ne lähtevät. Joka ikinen aamu olen kuullut äänen, monena aamuna sen jälkeen lähtenyt aamu-uinnille. Tänään en. Kuulin summerrin, mutta nukahdimme sen jälkeen, nukuimme myöhään, ah, onnea. Levollinen aamiainen, pääskyslaivueiden lennellessä terassimme yli. Joka aamu olemme ihmetelleet kuinka lujaa ja hienosti toisiinsa törmäämättä ne lentävät. Liekö niille koskaan sattuu kolareita?

Majakka ja Perävaunu lähtivät autolla kaupungin reunamille, katsomaan dolmia ja raunioita, ja me Pehtoorin kanssa lenkille, on tullut liikuttua kovin vähän, joten tepastelimme Rosesin kauppahalliin. Tarjonta poikkeaa kotoisesta.

Hallin jälkeen suuntasimme rantaan: kävelimme vesirajassa. Soitimme tyttärelle. Piipahdimme muutamaan liikkeeseenkin. Kävelimme jälleen.

Kun pääsimme altaalle, taivas meni pilveen, alkoi tuulla. Nousi pieni myrsky. Lähdimme lounaspiknikille olohuoneeseen 🙂

Neljän jälkeen selkisi, joten pääsimme taas ulos. Altaalla höpöteltiin ilta-auringossa puolikahdeksaan asti. Illansuu yhtä leppoisa kuin aamupäivä. Suihkuttelujen jälkeen lähdimme kaupungille, kävelimme rantakadulle etsimään ravintolaa. Juhlaillallisen nautimme. Bueno! Tapaksina mereneläviä. Muuille pääruoaksi ”monkfish” jonka hyvin ystävällinen henkilökunta perkasi tarjolle tuotaessa ja minulle iso annos rapuja, scampeja ja puolikas lobsteri.

Kun vielä sommelierin suosittelema valkoviini oli hedelmäistä, raikasta ja silti suuntäyttävää oli illallinen suurenmoinen. Lopuksi aito, oikea crema catalana, joten puolen yön aikoihin Villa Voiksiin rantautui hyvin kylläinen ja tyytyväinen seurue. Ei raskittu vielä nukkumaan mennä, jäimme yömyssylle sametttiseen lämpimään yöhön. Tuntui hyvälle, oli hyvin hyvä olla.

Katalonia Niitä näitä Reissut

Andorra

Andorra.

Suunnitellessamme tätä matkaa vaihtoehtoja olivat Portugali, Provence ja sitten tämä Costa Bravan rannikko täällä Kataloniassa. Yksi iso peruste Katalonian valitsemiseksi oli se, että voisimme samalla reissulla käydä myös Andorrassa. Tänään se on tehty.

Euroopan katolla? Aivan. Aamupäivä sinne Pyreneiden rinteitä vuoren seinämiä noustessa kului ja ilta sieltä palatessa. Kilometrejä oli vain hieman yli 200 suuntaansa, mutta aikaa kului mennessä melkein viisi tuntia vaikkei juuri pysähdelty, samoin tullessa. Teimme kiertomatkan, menimme ja tulimme eri kautta, niitä kahta reittiä kuin Andorraan voi mennä/tulla. Pyreneiden kapeat pienet tiet kulkivat henkeäsalpaavien (kuinka kulunut adjektiivi!, mutta niin ne vain olivat) maisemien läpi.

Takaisin talolla olimme vasta kymmenen tienoilla, nautimme terassilla pienen iltapalan. Nyt nukuttaa, joten jatkan huomenna päivällä tästä ja kerron lisää Andorran kokemuksia …

_______________________________

Andorran läpi ajettiin ja hyvin ”pyreneiseltä” pikkuvaltio näytti. Pääkaupungissa, La Vallessa oli suunnilleen kolme pääkatua, kaksi niistä kävelimme. Näimme siis melkein kaikki ne liikkeet, tavaratalot, kosmetiikkamyymälät, joissa vuosittain käy yhdeksän miljoonaa turistia verovapaasti shoppaamassa. Käytiinhän mekin ostoksilla: uusi hiiri (!) ja nuorisolle tuliaisia. Elektroniikan hinta oli noin 30 prosenttia suomalaista edullisempi. Samoin merkkilaukut ja vaatteet näyttivät olevan reilusti halvempia kuin Oulun Stockalla.

Kaupunki kovin uuden näköinen. Merkillinen autonominen asema, jossa ylintä maallista ovat pitäneet ranskalaiset ruhtinaat ja kirkollista valtaa espanjalaiset piispat, ei näkynyt ”ulospäin”. (Kuva suurenee klikkaamalla)

Pilviä alkoi kertyä taivaalle, kuultiin ukkonen. Päivällisaika oli käsillä ja löysimmekin mukavan ruokapaikan, juuri kun olimme sen ovella, alkoi hillitön sade. Ei haitannut meitä.

Viiden aikaan lähdimme pohjoisen reitin kautta takaisin Välimeren rantaa kohti.

Serpentiiniteitä, sadetta, viilenevää ilmaa, noustiin yli 2000 metriin ja sitten loppuilta sieltä alas. Maisemat jylhemmät kuin eteläisellä reitillä. Aamulla nähtiin tiellä hevosia, illalla hissijonossa lehmiä. Laskettelukeskuksia ja ”alppikyliä” oli matkalla monia. Ja rajoja. Andorrasta Ranskan puolelle (ihmisalakuljetusta?? yhden passin unohtuminen Villa Voiksiin loi päiväretkeemme pientä jännitystä!). Ranskassa ajetiin Perpignaniin ja sieltä sitten takaisin Rosesiin, – kuin kotiin olisi tultu.