Aamiainen herkutellen, rauhaisasti. Aika myöhään nukuimme ja söimme. Hiljalleen teimme lähtöä, ystävät hyvästellen: ”pian onneksi nähdään taas”. A presto!
Heinola – Jyväskylä – Rantsila – Oulu -reitti ei houkuta. Olemmehan kotimaanturneella, kierretään uusia reittejä: Asikkala, Jämsänkoski, Pylkönmäki, Kaustinen, Oulainen. Kuusisataa kilometriä lisää edellisten päivien 1400 kilometrin päälle. Yhteensä siis 2000 km ristin rastiin (itäistä) suvista Suomea. Mäntässä olisi ollut Serlachiuksen museon Gustaf ja Gösta – uusitut taidemuseo ja lapsuuden historia -näyttely – mutta emme kuitenkaan menneet. Tuntui että matkaa kotiin oli niin paljon…
Aurinkoisesta aamusta keltaisten rypsi- ja kauniisti aaltoilevien kaurapeltojen sekä lupiinien ja hoidettujen pihapiirien maisemista Pohjanmaalle horsmien ja soiden aukeisiin näkymiin. Sadepilvet kulkivat koko matkan edellä. Limingassa ne vihdoin putosivat, oikeasti tuntui että putosivat!, päällemme. Lämpötila laski alle viiteentoista. Oli kummallisen pimeäänkin.
Kotona valoisampi näky. Ja tuoksu! Pihalle asti tuoksui kun tytär oli tehnyt ruoan valmiiksi. Myös juniori ja tyttöystävänsä olivat kotona. Paluu ei ollutkaan ollenkaan kurja.
Viisi päivää lähes koko ajan kaksistaan. Hienoissa uusissa paikoissa, rauhallisesti, kartanokierros-teemalla. Ensi kesänä ehkä päästään Karjalaankin, ja varmasti tehdään kotimaan turnee taas. Ehkä Länsi-Suomeen: Fiskars, Perniö, Hämeenlinna, Rauma? Ehkä ensi kesänä kartanoiden sijaan linnoja?