Andorra.
Suunnitellessamme tätä matkaa vaihtoehtoja olivat Portugali, Provence ja sitten tämä Costa Bravan rannikko täällä Kataloniassa. Yksi iso peruste Katalonian valitsemiseksi oli se, että voisimme samalla reissulla käydä myös Andorrassa. Tänään se on tehty.
Euroopan katolla? Aivan. Aamupäivä sinne Pyreneiden rinteitä vuoren seinämiä noustessa kului ja ilta sieltä palatessa. Kilometrejä oli vain hieman yli 200 suuntaansa, mutta aikaa kului mennessä melkein viisi tuntia vaikkei juuri pysähdelty, samoin tullessa. Teimme kiertomatkan, menimme ja tulimme eri kautta, niitä kahta reittiä kuin Andorraan voi mennä/tulla. Pyreneiden kapeat pienet tiet kulkivat henkeäsalpaavien (kuinka kulunut adjektiivi!, mutta niin ne vain olivat) maisemien läpi.
Takaisin talolla olimme vasta kymmenen tienoilla, nautimme terassilla pienen iltapalan. Nyt nukuttaa, joten jatkan huomenna päivällä tästä ja kerron lisää Andorran kokemuksia …
_______________________________
Andorran läpi ajettiin ja hyvin ”pyreneiseltä” pikkuvaltio näytti. Pääkaupungissa, La Vallessa oli suunnilleen kolme pääkatua, kaksi niistä kävelimme. Näimme siis melkein kaikki ne liikkeet, tavaratalot, kosmetiikkamyymälät, joissa vuosittain käy yhdeksän miljoonaa turistia verovapaasti shoppaamassa. Käytiinhän mekin ostoksilla: uusi hiiri (!) ja nuorisolle tuliaisia. Elektroniikan hinta oli noin 30 prosenttia suomalaista edullisempi. Samoin merkkilaukut ja vaatteet näyttivät olevan reilusti halvempia kuin Oulun Stockalla.
Kaupunki kovin uuden näköinen. Merkillinen autonominen asema, jossa ylintä maallista ovat pitäneet ranskalaiset ruhtinaat ja kirkollista valtaa espanjalaiset piispat, ei näkynyt ”ulospäin”. (Kuva suurenee klikkaamalla)
Pilviä alkoi kertyä taivaalle, kuultiin ukkonen. Päivällisaika oli käsillä ja löysimmekin mukavan ruokapaikan, juuri kun olimme sen ovella, alkoi hillitön sade. Ei haitannut meitä.
Viiden aikaan lähdimme pohjoisen reitin kautta takaisin Välimeren rantaa kohti.
Serpentiiniteitä, sadetta, viilenevää ilmaa, noustiin yli 2000 metriin ja sitten loppuilta sieltä alas. Maisemat jylhemmät kuin eteläisellä reitillä. Aamulla nähtiin tiellä hevosia, illalla hissijonossa lehmiä. Laskettelukeskuksia ja ”alppikyliä” oli matkalla monia. Ja rajoja. Andorrasta Ranskan puolelle (ihmisalakuljetusta?? yhden passin unohtuminen Villa Voiksiin loi päiväretkeemme pientä jännitystä!). Ranskassa ajetiin Perpignaniin ja sieltä sitten takaisin Rosesiin, – kuin kotiin olisi tultu.
Reya, Dear Globetrotter!
Luultavasti Andorra on uusi sulka maailman maitten bongauslakissasi. Kuinka mones?
Mutta ne lehmät! Tänään – ei vaan eilen (meillä päivä vaihtui jo) – Miina Äkkijyrkkä (aka Riitta Loiva, aka Liina Lång) täytti 60 v. Äkkijyrkältä olen oppinut, että lehmät ovat älykkäitä eläimiä.
Ehkäpä Andorran (Ranskan?) lehmät terveellistä vuoristoruohoa märehtiessään eivät pyrkineetkään rinteeseen, vaan muistelivat vain menneen talven laskettelujaan.
Synttärijutussa (Kaleva 2.7.2007) kerrotaan Miina Äkkijyrkästä mm. seuraavaa:
”Äkkijyrkkä oli pienestä pitäen erilainen kuin muut. Hän oli niin villi, että vanhemmat laittoivat hänet välillä karsinaan nautojen kaitsettavaksi. Jo tuolloin hän ihastui lehmiin ja niiden älykkyyteen – kohtalokkain seurauksin – kuten hän itse toteaa.”
”Puukkoa hän myös käytti ahkerasti jo kolmivuotiaasta asti veistäen muun muassa leluja kylän lapsille.”
Suurenmoinen nainen!
Andorra ja sen lehmät todella uusia kokemuksia. En ole varma kuinka mones valtio minulle; matkapäivä/kuvakirjaa tehdessä ilmoittelen….
Äkkijyrkkä olisi varmasti riemastunut nähdessään Andorran hissijonon lehmät. Meistäkin ne olivat mainioita vaikkemme mitään erityisiä lehmäfaneja olekaan…