Päivän kolmannen raekuuron (ARGH!) yllättäessä ollessani pyöräilemässä (onneksi en sittenkään lähtenyt rullaluistimilla kuten niin olisin halunnut) mietin sanoja ja niiden merkityksiä. Sanojen eri merkityksiä ja sisältöjä eri ihmisille. Esimerkiksi:
Meille tulee tänäänkin vieraita. Vieraita? Eivät he ole mitään vieraita: ovat ystäviä. Vuosikymmeniä kestäneen ystävyyden jälkeen he muuttivat joitakin vuosia sitten Helsinkiin, mutta ei se ystävyys siihen kaatunut. Ei heistä ole tullut vieraita. Ennenkin olen miettinyt tuota sanontaa ”tulee vieraita”. Se ei ole hyvin sanottu.
Eilenkin oli ”vieraita” – piknik sisätiloissa venähti kuusi tuntia kestäneeksi ruoka- ja kuohuviinitapahtumaksi. Seurueen humanistein (vaikka luonnontieteilijä onkin! Ja tässä on korostettava että humanisti on minulle vahvasti positiivinen käsite, toisin kun taloustieteen ylioppilas tyttärelleni tai veljelleni) sattui pöytäseurakseni, mikä minua miellytti. Virittelimme mm. Kalevala-lukupiiriä ja taidehistoriasta – minä valaistunut! 🙂 – keskustelimme myös. Ja kuohuviineistä. 🙂
Entäs sitten sydämensivistynyt. Vanhahko, vähän merkillinen sana, mutta minä tunnen pari vanhempaa ihmistä, joista aina ajattelen, että he ovat sydämensivistyneitä, mutta en osaa selittää, mitä sillä tarkoitan. Mietin tänään, mikä olisi sen vastakohta? En keksinyt mitään. Mikähän se voisi olla?
Naamaan kipeästi osuvien rakeiden sadellessa mietin vielä että kaikkitietävä pitäisi periaatteessa olla positiivinen sana. Jos ihminen tietää kaiken niin senhän luulisi olevan hyvä asia. Mutta eihän se niin mene. Paljon tietävä voi olla hyvä tyyppi, mutta kaikkitietävä ei todellakaan. Mun mielestä ainakaan.
Kestiystävyys. Se on hyvä sana. Sen harjoittamiseksi lähden nyt tekemään korvasienimuhennosta, jota aion tarjota poronfileiden ja puikulaperunoiden kanssa. Jälkiruoka on vielä yllätys: jos se on onnistunut postailen huomenna reseptin, ja eilisen grillimaissien soosinkin voisin kirjoitella huomenna. Se sai eilen kovastikin kiitosta, mikä minua tietty lämmitti.