Rovaniemen eteläpuolellla on tie, jonka nimi on Lähteväntie. Usein ohi ajaessa olen sitä miettinyt. Kyllä nimi minua viehättää, kovastikin, mutta ehkä haluaisin ennemminkin asua Palaajantiellä. Nyt ei asuta Lähtevän- eikä Palaajantiellä, Hangasojalla asutaan nyt nämä muutamat päivät. Tämäkin juhannus.
Oja ei kuulosta niin hyvältä kuin puro. Miksei meidän puromme nimi ole Hangaspuro? Puro, tunturipuro se kuitenkin on, ei mikäään oja. Mistäkö tulee nimi Hangas? Hangas on peuranpyynnissä käytetty ansa. Näillä mökkitienoilla on 1700- ja 1800-luvulla pyydetty peuroja, paljonkin. Joten siitä purolle nimi. Nyt peuranpyyntiä ei enää ole, mutta puron alajuoksulla on kultavaltauksia. Ollut sadan neljänkymmenen vuoden ajan. Ja Hangasojasta on vaskattu Suomen suurimpia hippuja. Meidän rannassa ei valtausta ole, vedenotto paikka vain. Ja pulahduspaikka. Nyt – tähän aikaan vuodesta – ei kyllä enää ole purossa juurikaan vettä, eikä sitä onneksi nyt näytä lisääkään tulevan: pilvipoutaa on juhannukseksi luvannut.
Joka tapauksessa tänne pohjoiseen on taas lähdetty, tänne taas palattu. Täällä on hyvä.
On.
Edesmennyt kollega asui Limingassa Alapääntiellä. Ja kaikkihan muistavat Aune Alatuuhosen. Hmm…
Fuengirolassa Escuela Finlandesan musiikinopettajana toimii Sra Mustikka-Orava (oikeesti); tuttavien kesken Mansikka-Jänis :- D
Minulle ojat ovat ihmiskätten työn tuloksia, viivasuoria väyliä pelloilla, suolla tai ylipäätään suoperäisessä maastossa. Purot virtaavat maaston korkeussuhteiden sanelemissa uomissa. Hangasoja ei ymmärtääkseni ole lapiomiesten aikaansaama. Voit vallan hyvin kutsua (ainakin) tilustesi alueella virtaavaa vesireittiä HANGASPUROKSI.
Förlåt Reya, blogisi 17.6. käsitteli PAIKANnimiä – ei henkilönimiä. Palaan vielä hetkeksi puroteemaan.
Minun lapsuuteni puro oli Mustapuro (<- erisnimi). Puron olemus oli nimeään huomattavasti valoisampi, mustaa oli vain humuspitoinen vesi. Melko pian lähtölampensa jätettyään, puro virtasi suurten kivien muodostaman louhikon alla. Tämä mahdollisti liikkumisen/kävelemisen ”puroa pitkin”. Tuomet kaartuivat rannalta holviksi kivien ylle; osa puista kasvoi kivien välissä. Toisella rannalla viihtyivät kotkansiivet. Jossain kivikon toisessa reunassa veden virtaus oli (joskus ollut) niin voimakasta, että paikalle oli rakennettu pärehöylä. Sen osittain lahonneet rakenteet olivat minun leikkipuistoani.
Koivu, Juhannusta HangasPURON varrelta! Kuulostaa lapsuutesi leikkipuisto kovin kauniilta.
Paikan ja -henkilönimet ovat kiintoisia. Kiitokset taas uusista merkillisyyksistä 🙂 Minullakin on uusia jänniä nimiä lakkarissa..