Lukupiiri

Kalevalan luentani on yltänyt kymmenenteen runoon. Kuinka tuttua se viime kädessä kuitenkin on, ainakin tähän asti. Tuttua, vaikka en todellakaan ole sitä aiemmin – muistaakseni – lukenut. Tämän Kalevalan luku-urakan aloittaessani lupailin markkinoida lukupiiri-ideaa. Minulla on kokemus sellaisesta muutamien vuosien takaa.

Lukupiiri syntyi kun työpaikalla yksi jos toinenkin törmäsi jatkuvasti Raamattuun. Joutui käyttämään sitä luentoja tehdessään, seurakuntahistoriaa kirjoittaessaan, Suomen Japanin suhteita tutkiessaan (lähetystyö!), tehdessään taidehistorian väitöskirjaa alttaritauluista, lääketieteen historian esitelmää taustoittaessaan. Huomasimme usein keskustelevamme Raamatusta aamukahvilla ja monen suusta tuli lausuttua moneen kertaan, että pitäisi joskus lukea koko kirja.

Niinpä sitten jahkailujen jälkeen kokosimme porukan, jota yhdistävä tekijä oli kiinnostus kristinuskon perusteokseen, – jokaisella oli siihen oma näkökulmansa, omat kiinnostuksen syynsä ja kohteensa. Meitä oli kymmenkunta, useimmat humanisteja. Lukupiirissä oli yksi teologi, yksi kirjallisuuden tutkija, yksi historioitsija joka oli vaihtamassa teologiaan, taidehistorioitsija, muutama Suomen ja yleisen historian sekä aatehistorian tutkija. Joukossamme oli kirkkoon kuuluvia, kirkosta eronneita, uskovia ja ”kotoa asti pakanoita”.

Kokoonnuimme noin kolmen viikon välein. Tapaamisten välissä oli luettava 60–120 sivua Raamatun tekstejä, etenimme alusta loppuun, Vanhasta Testamentista Uuteen – järjestyksessä. Ei siis ollut kyse mistään perinteisestä raamattupiiristä, jossa saatetaan yhden luvun tai jakeen selittämisen ja pohdinnan parissa viettää pitkäkin tovi. Meille Raamattu oli ensisijaisesti lähde kertomassa menneestä. Toiseksi me haimme sieltä maalaustaiteen, ihmisten tieteellisen ja arkiajattelun taustoja, naisten aseman, ruokakulttuurin, antiikin maailman, kirjallisuuden symboliikan ja kymmenien muiden asioiden kuvausta ja perusteita.

Meillä meni lukupiirissä vuosi. Kokemus oli vaikuttava. Koskaan en olisi – eikä kuulemma moni muukaan – saanut luettua Raamattua itsekseni, yksikseni. Oli hyvin opettavaista keskustella siitä taidehistorioitsijan ja teologin kanssa. Se, mistä olen pahoillani, on etten tehnyt kunnon muistiinpanoja prosessin aikana. Toisaalta en millään olisi ehtinytkään, sillä tahti lukea ja kokoontua oli niin nopea. Mutta kuinka paljon sain silti oppia!

Prosessin myötä minun lapsenuskoni rapisi aika murusiksi, samaan aikaan kun kollega teki päätöksen jättää historiantutkimus ja lähteä Kuopioon lukemaan teologiaa. Nyt hän toimii  seurakuntapappina.

Raamatun jälkeen yritimme samalla porukalla lukea Augustinuksen Tunnustukset, moni meistä lukikin, mutta lukupiirinä emme sitä enää saaneet onnistumaan. Harkitsimme myös Koraanin lukemista kollektiivisesti, mutta se ei edennyt edes kirjojen hankinta-asteelle. Kalevalan luku yksikseenkin saattaa onnistua…