Tänään on päivä, jolloin minulla ei ole mitään obligatorista. Ei ole kuutiokaupalla multaa portinpielessä kärrättäväksi kuten vuosikausia meillä on toukokuun toisena viikonloppuna tapana ollut. Tänään en ole edes saanut mennä keittiöön. Töitäkään en ole tuonut kotiin. Huusholli on jotensakin päivitetty. Minun ei ole ollut pakko tehdä mitään. Olen vähän huono tämmöisessä.
Rullislenkin ja aamusaunan jälkeen lähdin toimekkaana kaupungille. Muka shoppaamaan, mutta enpä kauan jaksanut. Sieltä tullessa vähän kuvasin pihalla ja puutarhassa. Ja taas mietin, ettei multakuormaa? Iltapäivällä ja varsinkin nyt jatkuva sade pistävät nauttimaan siitä, ettei todellakaan ole multaa kärrättäväksi.
Olen lukenut, kutonut, katsonut puolikkaan Batman Kakkosen DVD:ltä. Shampanjaakin minulle on tarjottu ja lahjottukin on… 🙂
Ruokaa odotellessa ja vähän mietteissäni, mennyttä miettien katselin kuvia vuoden takaa… Mietin kaikenlaista.
Kun tytär kotiutui töistä pääsin valmiiseen ruokapöytään. Pehtoori oli opiskellut Sopranos-keittokirjaa, ja Carmelan miekkakalarullat ja ananaspiiras olivat hyviä. Parasta oli se, että sain vain kävellä valmiiseen pöytään ja että molemmat pennut olivat kotona ja siippa tehnyt sapuskan. Viinit ja lisukkeet pysyivät ruhtinaallisen tarjoilun linjassa.
Nyt väsyttää.
Förlåt, Reya; minulla on vahva taipumus tarttua sivujuonteisiin. Lauantaiblogisi juonne oli kuvat vuoden takaa.
Huomaan makaavani vuosikymmenten takaisessa juoksuhaudassa. Minun Kiinani on edelleen unisex-univormuisten/-formuisten raatajien maa, jossa oopperan lavoilla pyörii ”Taking Tiger Mountains by Strategy”, ja Mao-sedän rakastavat kasvot vahtivat miljardin ihmisen jokaista askelta.
Hyvä historioitsijamme: Koska kuvasi – naturalmente – kertovat tyystin toisenlaista Kiinasta, voimmeko unohtaa menneet?
(1) Amurin (ja Ussurin) aallot loiskivat rauhaa. Kiinalla ei ole revanssiajatuksia Pohjois-Mantšurian suhteen.
(2) Kiinan ihmisoikeudet kehittyvät kilpaa maan sosialistiskapitalistisen talouden kanssa.
(3) Suomalaisfirmojenkin on nyt vain PAKKO siirtää toimintojansa Kiinaan – näin se menee!
Olenpa ikävä ihminen – ja vielä äitienpäivän aattona!
Hyvä Koivu, et sinä ole ikävä ihminen. Mutta kyllä sinä hieman makaat vuosikymmenten takaisessa juoksuhaudassa, – mutta sellaisiahan me ihmiset olemme.
Kuvani kertovat toisenlaisesta Kiinasta. Naturalmente: olinhan siellä ylellisellä lomamatkalla, jolloin ei ollut tarkoituskaan dokumentoida Kiinan menneisyyttä tai nykypäivää.
Emmekä me voi unohtaa menneitä. Koskaan. Minkään asian suhteen. Mutta voimme menneistä huolimatta yrittää oppia uudenlaista asennoitumista, eikö vain? Mitä luulet, voimmeko? Minun mielestäni meidän pitäisi yrittää. Menneeseen emme voi vaikuttaa, tulevaan voimme?