Tämä tästä nyt enää puuttuikin: antibioottikuuri. Uni- ja allergialääkkeiden coctaililla tässä on toista viikkoa iltaa, aamua aloiteltu ja nyt on on lisäksi antibioottikuuri. Aamulla oli hammaslääkärissä normi keväthuolto: tarkastus ja hammaskivenpoisto (hitto, että inhoan sitäkin!). Uskalsin sitten sanoa, että takavasemmalla on vähän juilinut viime aikoina [vähän!?]. – No, eiku röntgenkuva ja kyllähän siellä juurihoidetun hampaan juuressa näyttäisi tulehdus olevan… ”ehkä emme vielä kuitenkaan aukaise?” – No, emme todellakaan! jos lääkekuurilla on mahiksia saada homma talttumaan.
Olen koko aikuisikäni kärsinyt mitä merkillisimmistä purukalusto-ongelmista. Minulle on tehty kruunuja, siltoja, implantteja, oikomisia, porattu ja paikattu, poistettu hammas ja leikattu viisaudenhampaat, – neljä vuotta sitten vaihdatin kaikki amalgaamit (joita ei ihan vähän ollutkaan) keraamisiin paikkoihin. Suuhuni on tehty remonttia pienen omaisuuden verran: hammaslääkärilläni onkin yksi Oulun komeimmista autoista! Olen ryhtynyt pelkäämään hammaslääkärikäyntejä, – joskus toistakymmentä vuotta sitten olin reipas ja ilmoitin, ettei mitään puudutuksia tarvita, kyllä pienen porauksen kestää. Nyt ilmoitan jo odotushuoneessa, että puudutetaan – ihan sama, mitä on tarkoitus tehdä. Suunnilleen. Jos antibiootti ei pure tulehdukseen ja hammas on sivusta (!? uusi juttu minullekin!) aukaistava, niin haluan nukutuksen. Absolutely! Ja viikon sääliloman sen jälkeen!
Käytän xylitolia, hammaslankaa, pesen (liikaa?) hampaita, tikutan, ja taas tämmönen! Auts! Ei hymyilytä, ei.