Herään kun Juniori lähtee saattamaan tyttöystävää. Nukahdan. Herään kun Juniori tulee saattamasta tyttöystävää. Nukahdan. Herään, käyn katsomassa, eikö tytär ole vieläkään tullut. Ei, mutta nukahdan. Herään. Tytär palaa opiskelijaturneelta, risteilyltä Tukholmaan. Nukahdan vihdoin kunnolla. Herään muutaman tunnin päästä kun sälekaihtimien raosta paistaa aurinko. Kaikki hyvin. Nousen ja puen.
Lenkillä en enää uskalla lähteä jäälle. Hyväkinhän se vaan on. Tietää, että on tulossa sula, on tulossa kesä. Pohjoistuuli kuitenkin niin kova, että ilman sulaa olisi vaikea uskoa huhtikuun olevan jo pitkällä. (klikkaa kuvaa)
Asioille lähden vastentahtoisesti. Tarvin (mm.) uudet sulan kelin ulkoilukengät, en halua lenkkareita. Löydän Partioaitasta ”kesävaelluskengät” (mikä niiden oikea nimi onkaan, Haglöfsit kuitenkin, hyvät, ei todellakaan sirot, mutta hyvät). Olen oikein tyytyväinen.
Tyytyväinen olen myös kun molemmat lapset ovat kotona syömässä. Pitkästä aikaa -viikonloppuna, yhtäaikaa, molemmat.
Tänään ja huomenna on ”Suuri Tulevien Lomien Suunnittelu ja Synkronointi” -päivä. Oisko se nyt sen Etelä-Afrikan vuoro, entä Dubai, – tai Kiinaankin voisin mieluusti lähteä? Euroopassakin olisi monta mieluista kohdetta. Mutta jos lähdemme kesällä sinne ystävien kanssa, niin entä jos syys- tai hiihtolomalla Euroopan ulkopuolelle? Mihin nuoriso enää meidän kanssamme lähtee? Milloin työt ja opiskelut antavat yhtäaikaisen vapaan? Sitä me mietimme.