Nythän on niin että meidän parisuhteemme yksi (!!) kummallisuus on se, että ikkunoiden pesu kuuluu miehelleni. Tälle minun kannaltani oivalliselle järjestelylle on historialliset syynsä: kuinkas muutenkaan! Kun erinäisiä vuosikymmeniä sitten muutimme yhteen puolenkymmenen seurusteluvuoden jälkeen, oli ensimmäinen yhteinen kotimme kerrostalon viidennessä kerroksessa. Asunnon edellisten asukkaiden yhteiselo oli päättynyt vaimon putoamiseen keittiön ikkunasta, ikkunoita pestessä vahingossa tai – kuten tuolloin vahvasti huhutiiin – miehen avittaessa putoamista. No piti huhu paikkansa tai ei, mutta oivalsin varsin pian, että tässä olisi loistava peruste jättää ikkunoiden pesu avopuoliskon hommiksi. Eihän selvästikään tiennyt hyvää jos tuossa asunnossa nainen pesi ikkunat!
Kihlattu lupautuikin (muistanette että hän on meistä se siistimpi!) ne eräänä kevätlauantaina pesemään. Minulla oli viikonlopuksi seminaarimatkalle lähtö ja ostin kotiinjäävälle ikkunanpesijälle viinipullon, jottei tälle aivan surkea viikonloppu tulisi. Palatessani reissusta ikkunat olivat kirkkaat ja avopuolisko ilmoitti, että kyllä tämä järjestely hänelle käy: ostat joka kevät pullon hyvää viiniä niin kyllä hän ne kaksiomme muutamat ikkunat voi pestä.
Kuusi vuotta kaksion ikkunat hoituivat viinipullollisella, minä en pudonnut ikkunasta, järjestin itselleni työpäivän lauantaiksi ja molemmat olimme tyytyväisiä. Sitten muutimme ”maan päälle”, pois kerrostalosta, tähän Rantapellon kotiimme, jossa on eräskin ikkuna. Hieman skeptisesti ajattelin, jotta vieläköhän mies – tuolloin jo siviilisäädyltään aviopuolisoksi vaihtunut – ikkunasouviin viinipullopalkalla suostuu? Mutta jo vain. Kyllä hän niitä aika kauan pesi täälläkin; sittemmin olemme usein saaneet siivoojan ne pesemään.
Tämä ”mies-pesee-ikkunat-viinipullopalkalla” -systeemi herätti aikanaan melkoisesti ihmetystä. Isäni mm. kertoi tyttärensä ja vävynsä erikoisesta järjestelystä seurueessa, jossa oli ollut mukana jo hyvinkin ikääntyneitä naisihmisiä. Yksi näistä oli sitten melkoisen epäillen todennut, jotta tokkopa niistä ikkunoista viinillä puhtaita tuli, – ”ennen käytettiin etikkaa”.
Tänään pehtoorilla ei ole ollut edes viiniä, ja ikkunat ON puhtaat.
Minäkin sitten koetin kantaa korteni kekoon: pullotin sentään siman. 🙂