Kokouksissa harvoin viihtyy ja virittyy. Harvoin on sellaisen työryhmän palaverissa, jossa aika vierähtäisi huomaamatta, jossa ajatuksen ja älyn säihkeessä sekä kehittämisen kuohuissa pääsisi osalliseksi jostakin joka kiehtoisi ja veisi tärkeäksi koettuja asioita eteenpäin niin, että vaivoin voisi hillitä innostustaan. Tuntisi, että olisi osallisena työssä tai työryhmässä, joka saa jotain merkittävää aikaiseksi pelkästään palaveeraamalla.
Eihän sitä sellaiseen virkanainen monta kertaa urallaan tupsahda. Joskus kuitenniin. No tänään ei todellakaan ollut sellainen päivä.
Tänään oli kaksikin sellaista tavallisempaa kokousta. Sellaista kokousta joissa puuduttavien puheenvuorojen aikana havahtuu siihen tosiasiaan, että on taas kerran tullut nimitetyksi työryhmän kiintiönaiseksi, kiintiöhumanistiksi, kiintiöopettajaksi, kiintiöwwwnörtteilijäksi, kiintiökehittäjäksi, kiintiö joksikin… Yliopistoelämän byrokratian ja raporttien määrän noustessa käsittämättömiin korkeuksiin joutuu yhä useammin viettämään tehollista työaikaa tehottomissa sessioissa.
Eipä ole ollut häävi päivä tänään. Ei ole.