Laskiaissunnuntaina aamupäivällä olin Nallikarissa. Helmikuun tuulinen sunnuntai näyttäytyi kauniin sinisenä. Tunnissa sai posket punaisiksi, ja kameraan kymmeniä kuvia. Ohessa kollaasi, jollaisia olen opetellut tekemään. Klikkaa kuvaa näet helmikuisen Nallikarin paremmin.
Muutoin päivä mennyt suorittaessa. Ja odottaessa iltaa. Odottaessa Finnairin lakkopäätöstä. Tuleeko lakko vai ei? Minne meillä on matka hiihtolomalla? Suuntaammeko Atlantin taakse vai Napapiirin pohjoispuolelle?
Minulle matkoissa puoliriemua on niiden suunnittelu etukäteen, perehtyminen kohteen historiaan ja mahdollisiin nähtävyyksiin, ruokapaikkojen etsiminen ja varaaminen. Ostan ja lainaan aina kohtuullisen määrän matkaoppaita ja kohteeseen sijoittuvaa kaunokirjallisuutta (ks. lukupäiväkirja Amerikkalainen elegia). Tai jos ollaan lähdössä mökille, leivon ja teen sapuskoja valmiiksi… Nyt tämä epätietoisuus ei ole tuntunut hyvälle. Eilen ostin sekä lento- että monosukat. Ostin mökkisaunaan uudet lyhdyt ja toisaalta tulisia vietäväksi Atlantin taakse.
Muutama tunti ja sitten ratkeaa, pistänkö matkaoppaat kirjahyllyyn ja ryhdyn tekemään mökkiviikon ruokalistaa vai aukaisenko Broadwayn teattereiden varaussivuston ja pistän serkulle Long Islandille viestiä, että ”hei me tullaan sittenkin”!
Jos minä jotakin inhoan niin epävarmuutta. Tähän ikään mennessä en ole oppinut sen kanssa elämään, enkä kai opikkaan.
Siis sittenkin AMERIIKKAAN!
”…sinne matkustaa kaikki; kultasannalla päällystetty on Ameriikan raitti.”
´Amerikkalainen elegia´ tuntuu olevan kuumaa kamaa. Kirjakaupan porstuassa törmäsin vähän aikaa sitten tuttuun (senior lady), joka oli juuri vaihtanut (lukemattoman) Sofi Oksasensa Siri Hustvedtiin. Rotarysiskonsa suosituksesta.
´Ameriikan raittia´ (randomisti) seuloneesta lukijahaavistani löytyvät nimet John Updike (vahvasti), Philip Roth ja Saul Bellow. Olisiko sukupuolten tasa-arvon nimissä aika poimia joukkoon Siri?
Long Island – ei ainoastaan pitkä, vaan yllättävän pitkä: 190 km! Sanni-tätikin asui Long Islandilla. Ei tädittelystäni huolimatta ollut sukua, mutta näin (täti ja setä) meitä suurten ikäluokkien lapsia opetettiin puhuttelemaan vanhoiksi mieltämiämme ihmisiä.
Sanni-Tuori Robertson, amerikansuomalaisten toista sukupolvea, tuli 1955 tapaamaan isoäitiäni ja ystävystyi myös Sanni-äitini kanssa. Kirjeitä vaihdettiin 1970-luvulle asti, mutta sitten ne loppuivat.
Poika (Solmu; suominostalgiaa?) oli kaatunut Korean sodassa 1952, aviomies Valdemar kuollut joskus 1960-luvulla.
Lähettäisin terveisiä Sanni-tädille, mutta hänen kultasannalla päällystetyt raittinsa taitavat löytyä nyt pilvien tuolta puolen.
Huomenia, Reya!
Long Island piinasi, nukuin rauhattomasti. Sitten valkeni: EI Sanni-Tuori, VAAN Tuori-Robertson.
Sorry.
Koivu, Amerikkaanpa hyvinkin. Kirjalistasi Updike, Roth, Bellow (ainakin kaksi juutalaiskirjailijaa, eikö?) kuulostaa hyvin lukio/opiskelujen alkuvaiheen luetteloltani. Pitäisi lisätä vielä John Irving. Uskon että pidät Siristä. Siis Hustvedtistä. Kokeile ja kerro.
Tätisi nimi Sanni-Tuori ei sentään pitänyt minua hereillä (vaikka muutoin reissulevoton jo unissani olinkin), mutta mietinkin tuota nimiyhdistelmää. Tuori kuulosti niiiiin harvinaiselta etunimeltä.