Tim Lihoreaun kirjassa Tammikuukammo ja muita moderneja fobioita (Otava 2008) on lueteltu ja kuvailtu toistasaa erilaista kammoa, joita nykyihmisillä on. Muutama esimerkki: Tabernafobia eli ostoskammo vaivaa erityisesti miehiä. Heille shoppailemaan lähteminen on kärsimys. ”Vuosia jatkunut laahustaminen Magnafundafoobikon* perässä on tehnyt useimmista tabernafoobikoista kyvyttömiä nauttimaan edes yksin ostoksilla käymisen riemusta. – – Kroonisesta tabernafobiasta kärsivä on helppo tunnistaa myös muualla kuin kaupassa. Jos ottaa sattumanvaraisesti käteensä jonkin esineen — ihan minkä vain — panee sen päänsä päälle ja kysyy, sopiiko se, aito kroonikko sanoo yksinkertaisesti: ”Kyllä, se on täydellinen. Voidaanko nyt lähteä?”
*Magnafundafoobikot ovat yleensä naisia, joilla on ”pelko siitä, että takamus näyttää suurelta tässä asussa”.
Senecafobiasta eli vanhenemiskammosta kärsivät ”pukeutuvat nuorisofarkkuihin, mutta silittävät keskelle lahkeita tanakat, järkevät prässit. — Sairauden pahin ilmenemismuoto on lingua inventan eli nuorisopuheen omaksuminen tyyliin ”jotain rajaa hei”, ”toi ei niinku toimi, tieätsä”.”
Muita pelkoja, joita Lihoreau on 2000-luvun ihmisistä tunnistanut, ovat esim. anopin pelko, urheilutulosten kuulemisen pelko, yleisradiolaitoksen menettämisen pelko, amerikkalaisten pelko, pankkiautomaatin pelko juuri ennen palkkapäivää, saippuaoopperakammo, palvelupuhelimessa jonottamisen pelko, lentokentän matkalaukkuhihnan pelko ja kosmetiikkakonsulenttien pelko.
Monta kammoa tunnistin itsestänikin, mutta kirjasta puuttuu yksi minua vaivaava paha kammo. Kirjan nimessäkin on kyllä tammikuukammo, josta kärsivät Ianuarfoobikot ”hädin tuskin pystyvät järjestämään itsensä töihin tänä kauheana, harmaana, Jumalan hylkäämänä kuukautena”, mutta kirjassa ei ole helmikuukammoa ollenkaan ja Februarfobia on se, josta minä kärsin. Minun puolestani helmikuu voitaisiin poistaa kalentereista.
Helmikuussa on usein kovia pakkasia, eikä ulkoilu ole mukavaa. Jos aurinko paistaa, se paistaa vaakasuorasti paljastaen likaiset ikkunat ja yhden sun toisen paikan nukkavieruuden. Helmikuussa vaatteet on kittanoita, housunliitinki ahistaa — ihokin on kumman väsynyt ja vaalea. Helmikuussa ei ole lomia, eikä mitään mukavia juhlia tai tapahtumia. Helmikuussa alkaa myös julkaisuluettelon täyttämisen ahdistus vaivata: pakko ryhtyä kirjoittamaan artikkelia tai ylipäätään saada tutkimustyössä jotain näkyvää aikaseksi. Helmikuun voisi poistaa.
Hra Lihoreau ja hänen fobiansa; sanon kuin edesmennyt Spede: ”This is humour!” Isn´t it?
Tim Lihoreau on onkimieni tietojen perusteella musiikkimiehiä, toiminut jopa ammattipianistina ja klassiseen musiikkiin keskittyvän radion toimittajana. Kirjoja hänen kynästään näyttää lähteneen melkoinen liuta.
Lääketiede tunnistaa toki monia fobioita – ”siis oikeesti”. Koska tiedän ympänneeni näitä ´lingua inventa´-tyylisiä ilmauksia (”OMG” etc.) aiemminkin kommentteihini, potenen ´senecafobiaa´. Omistan kahdet farkut, vaikka tiedän olevani ´senex´. Selvä tapaus!
Februarofobia – oikeesti? Aestofobit lienevät pieni vähemmistö maassamme, niin raikkaita ajatuksia kuin Annamari Sipilä taannoin toikin esille (HS 8.7.2007):
(1) ”Kesä tuo esiin ihmisten huonot puolet. Alkaa yleinen taantuminen. Täysjärkiset ihmiset alkavat puhua lapsenomaista kesäkieltä. Huutomerkkien viljely yleistyy.
´Ihanaa, että aurinko paistaa!´ ´Voi että, kun sataa! Paistaisipa taas aurinko!´ ´Huomiseksi on luvattu, että paistaa!´ ´No nyt paistaa!´”
(2) ”Kesä merkitsee esteettistä taantumusta….En halua nähdä kaupungilla alastomia vatsoja, reisiä, varpaita enkä selkiä. Mikä ajaa ihmiset kaupungin kaduille ilman paitaa? Puuttuuko heiltä vaatteita vai itsekritiikkä?”
(3) ”Kesä tarkoittaa myös jatkuvaa pakollista ulkoilua.
´Et kai sä nyt sisälle, kun voi olla ulkonakin?´ ´Kyllä sitä sitten talvella sisällä ehtii!´ ´Nyt ei mennä sisälle, ei tähän terassille paljoa sada!´”
Toripolliisipatsaan joviaali olemus on tehnyt hyvää oululaisten ´sbirrofobialle´. Perin harvoin kuulee enää lausahdusten klassikkoa: ”Pelekääkkönä polliisia?”
Loistavaa Koivu, palaan kommentointiin iltasella. Nyt TAAS tämä työelämä häiritsee tärkeää elämääni Blogilandiassa …
Nyt jatkoa. Olet oikeassa:This IS humour. Lihoreau tekee meistä nykyihmisestä fobioinemme makoisasti pilkkaa. Siis oikeesti. Senex-farkut on melkein parempi kuin ne, mitä minulla oli tänään duunissa: ihan ihqut 70-luvun leveälahkeiset. Joten samaa genreä ollaan.
Mistä ihmeestä tuon Annamari Sipilän mainion jutun”? Kerrassaan oivallinen.
Toripolliisia kuvailin lauantaina toriinrannassa, kun kävin Kauppahallissa ja katselemassa poroferian aloittelua. Turhan tuima tuuli oli, joten en jäänyt tapahtumaa seuraamaan. Galleriassa on kuitenkin kuva sympaattisesta polliisistamme, jota ei todellakaan kannata pelätä.