Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).
”Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu.” (ss. 107-108)
Kuinka ollakkaan tämä(kin) teksti toi mieleeni ruoan, syömisen. Yhteisellä aterialla voi löytyä se yhteys. Suunnilleen näin: ”Leivoin sinulle leivän, ota lasi viiniä, istutaan… Kerro…”
(klikkaamalla kuva suurenee)
Voi löytyä myös salamoiva yhteys. Leikkaisin leivän ja laittaisin veitsen piiloon.
Yhteisen aterian ääreen kokoontuu ihmisiä, jotka ovat ystäviä keskenään.
Maija, aivan. Nyt rupes tuo veitsi häiritsemään minuakin. Leipä pitäisi murtaa, eikö?
Celia: ehdottomasti olen samaa mieltä. Ja kai ajattelin niin, että yhteinen ateria LOISI sen ystävyyden, yhteyden. Että se ateria olisi yhteyden katkeamisen ehkäisijä?
Tuolla kyllä oli että ei aina tarvitsisi leipoa leipään… 🙂 Mutta tie sydämeen – joo.
Hieno ja tunnelmallinen kuva. Hyvä keskustelu siitä tulee, leivän murtainen veisi tuon ehkä ajatuksissa liikaa raamatullisiin aiheisiin. En usko että veitsi tekee siitä viimeisen illallisen.
rauhallinen asetelma, jossa on aistittvissa läheisyyttä ja odotusta. Leipä odottaa murtajaansa, vaikka odottaja on sitä jo ikävässään vähän leikannut
Nohna: tuo tie sydämeen olis pitänyt itse keksiä. Sehän on yhteys. Suora yhteys.
Hoover: kiitokset tunnelman kommentoinnista. Raamatullisuus minullekin ehkä olisi tullut leivän murtamisesta mieleen.
Tillman: kiitokset odotuksen aistimisesta. Siitäkin tässä on kyse.
Että minä pidän kuvasi levollisesta hetkestä. Ja värit, iättömät kuin hyvä leipä, viljapelto.
Hyvä viini ja tarjoilupuoli muuten kunnossa saa yhteyksiä avattua ties minne…
-wiltteri-
Sanakehrääjä, kiitti, levollinen hetki se on, silti odottava. ”Kerro”. Väreistä en olisi osannut noin hienosti sanoa.
Wiltteri: Mukava että olemme samaa mieltä.
Kaunis on kuvasi, kuin taulu!
Varmaan yhteys alkaa toimimaan tämän illallisen jälkeen!
Kyllä ruoka ja juoma luo yhteyksiä. Ainahan on sanottu, että kahvi aukaisee kielenkannat.
Ennen vanhaan varmaan yhteys löytyikin juuri yhteisistä ruoka-ajoista. Nykypäivänä syödään niin eri aikoihin, joten yhteys jää vain viestien varaiseksi.
Harakka ja Doris50. Ruoalla on siis teidänkin mielestä muutakin merkitystä kuin fyysisen tarpeen tyydytys. Olen ehdottomasti samaa mieltä.
Tarjuska: Tiedätkös että olen niin vanhanaikainen ihminen, että vaadin että koko perhe – jopa kaksi liki aikuista teiniämme – kokoonnutaan joka päivä yhdessä syömään. Eikä enää tarvi vaatiakaan. Itsekin jo osaavat – ja mikä parasta – haluavat hankkiutua ajallaan syömään.