Aamulla ei ollut valoa näkyvissä, mikä oli tietysti hyväkin sillä tein valokuvauskurssin kotiläksyjä (”kuvaus niukassa valossa”) matkalla töihin. Yliopiston kirjasto on ulkopäin pimeässä upean näköinen, samoin kuin kasvitieteellisen puutarhan valaistut pyramidit, ja ajattelin, että minähän niistä kuvat nappaan ennen tutkijankammioon mönkimistäni. Siispä kamera ja jalusta mukaan ja eiku Linnanmaan pellolle hankeen (olemattomaan onneksi) rämpimään ja säätämään valotuksia ja iso-arvoja ja sen sellaista. Eipä otoksista nyt ihan mielikuvieni mukaisia kuvatuksia tullut, eipä! Ja siellä pimeässä pakkasessa hyvissä ajoin ennen kahdeksaa touhutessani kiitin Luojaani, ettei opiskelijoilla ole tapana niin aikaisin kampukselle – varsinkaan sen takapihalle – suunnata. Olisivat varmaan lopullisesti lehtoriparan todenneet pahasti ylirasittuneeksi tai muuten hurahtaneeksi.
Jokunen vuosi sitten sain yhden nuorukaisen kurvaamaan pyörällä lähes aliskan seinään: olin iltasella kevään ensimmäisellä rullaluistinlenkillä ja hoksasin ison ojan reunalla, auringon hellimällä läntillä versoneen ensimmäiset voikukanlehdet, joita tuolloin kovin kipeä kilpikonnamme tarvitsi (sai niistä mm. A-vitamiinia silmätulehdukseen) ja joita minä sitten ryntäsin rullikset jalassa poimimaan taskut täyteen. Juuri kun kapusin ojanpohjalta rullaluistinvermeet päällä ja luistimet jalassa opiskelija tunnisti minut ja minä idiootti vielä iloisesti huikkasin, että kilpurille voikukanlehtiä poimiskelen täältä… Opiskelija ei koskaan maininnut tapahtumasta mitään. Minulle ainakaan. Humanistikuppilassa sen sijaan mahtoi olla lystiä.
No tänään kuvaussession jälkeen puuduttavahkona jatkunutta päivää piristi sähköpostiin tupsahtanut ilmoitus Sanakehrääjän kommentista eiliseen itkuntuhruiseen postaukseeni. Sain elämäni ensimmäisen blogiawardin!
Tunnustus kuuluu jakaa eteenpäin bloggaaville henkilöille, joita pitää tärkeinä, inspiroivina ja kannustavina itselleen. Minun kuuluisi tämä Sanakehrääjälle lähettää. Hän osaa kirjoittaa, ja jaksaa oikeasti opiskella sitä lisää. Minun osuuteni hänen luovuuteensa on enimmäkseen kannustava – ja kadehtiva. Ja pilkuttava. 🙂 Kiitos Sanakehrääjä.