Aika menee

Tänään aamupäivällä suljettiin Myötätuulen ja Tuulentuvan ovet pakkasmittarin näyttäessä -28 C. Mana dearvan, ´mene terveenä´, toivotettiin myös ystäville, jotka hekin lähtivät kohti etelää. Lomanen Hangasojan rannalla päättyi pakkasesta huolimatta lämpimiin jäähyväisiin.

Yläpostojoella, Sodankylän pohjoispuolella, aurinko nousi hetkeksi horisontin yläpuolelle ensimmäistä kertaa moneen viikkoon: kaamos on ohi. Aurinko näyttäytyi vain tunnin laskeutuakseen vielä levolle. Luonto taas kerran kaunis. Sanoinkuvaamattoman kaunis. (klikkaa ihmeessä kuva isommaksi)

Vuoden ensimmäinen päivä, eilinen uudenvuodenpäivä alkoi lumitöillä ja kuvaamisella mökin pihapiirissä. Siniset hetket ovat aina vain niin pehmeitä, minulle niin mieluisia. Tosin pakkasta kyllä tuntui olevan.

Pitkän brunssin jälkeen toppasimme itsemme mäkeen. Ei mitään tervejärkisten puuhaa! Laskettelu vihmovassa, viheliäisessä tuulessa on hullunhommaa: pohjoistuuli puri pahoin, se kinosti lunta rinteisiin ja oli vastassa Iisakkipäällä niin, ettei alaspäin tahtonut päästä.  Mutta olihan se taas itselle voitto! Olla ulkona, liikkua. Ja tottahan minusta laskeminen on aina mukavaa.

Pehtoorin pari päivää kyteneelle flunssalle tai mille lienee ihme särylle, kuumeelle ja kolotukselle ei pakkastuuli luonnollisestikaan ollut hyväksi. Vajaan kolmen tunnin ulkonaolo riitti ja sauna tuntui meistä kaikista hyvälle ajatukselle. Siis mökille ja saunaan.

 Saunan jälkeen kotasavuporo ja kanttarellikastike ja Zenaton Amarone della Valpolicella 2004 kelpasivat, pitkä päivällinen, jonka aikana yllättävätkin menneisyyteen liittyvät juonteet puhuttivat, oli kaikin puolin nautinnollinen – vaikka itse sanonkin :). Eikä seura ollut pienin syy ajan kulumiseen nopeasti ja mukavasti. Loppuillan ohjelmaksi valitsimme telkkarin sijaan Jengan, pelin, joka sai seurueemme  ”ei-kilpailuhenkisen” kisaamaan – aika innostuneenakin? – voittoon asti.

Kotiin palaamisen keskeisin syy olivat lapset. Sikäli ei olisi kannattanut palata: kumpikaan ei ole kotona. Eikä kumpikaan aio olla huomenna eikä ylihuomennakaan, ei vaikka olisimme mieluusti heidän kanssaan viikonlopun viettäneet. Mutta elämä on nyt näin. Aika menee, muuttuu. Niinpä mietinkin: olisimme voineet jäädä mökille. Ehdottomasti olisimme.