Lauantai. Ja vielä viikko lomaa, näin olen sitten päättänyt. Se tuntuu edelleen mukavalle. Mutta: säätövirhe on jossakin. Eikä tämä koske vain meidän perhettä, vaan näinhän se on varmaan kaikilla lapsiperheillä.
Silloin kuin lapset olivat pieniä, tarha- ja ala-asteikäisiä, meillä molemmilla vanhemmilla oli töitä yleensä aatonaaton iltaan asti ja heti tapanin jälkeisinä välipäivinä oli kiidettävä takaisin kustannuspaikalle … Silloin mietittiin, mihin lapset kuskataan kun päiväkoti ja koulu ovat kiinni, eikä vanhemmilla ole lomapäiviä.
Joustavan työajan puitteissa pystyin kuitenkin tekemään lyhennettyä päivää, ja monena vuonna välipäivinä meninkin lasten kanssa kaupungille kuluttamaan vuoden aikana kertyneet plussapisteet ja hankkimaan alennusmyynnistä Rasavil-toppahaalarit molemmille mutikaisille. Ja miten merkillisen hyvältä minusta tuntui, kun sain ostaa sekä poikien että tyttöjen värisen. Kummallista ehkä, mutta niin se vain tuntui. Haalarisovitussouvin jälkeen kersoille oli juhlahetki, kun mentiin Mäkkärille ”Happy Mealille” ja sen jälkeen vielä karkkikauppaan tuhlaamaan joululahjakortit.
Entäs nyt: ei ole punaista ja sinistä toppahaalaria eteisessä. Kohta vuoden vakituisesti tahoillaan seurustelleet nuoret eivät tarvitse pitkällä lomalla olevia vanhempiaan. Toinen laskee tunteja, milloin Thaimaassa lomalla oleva tyttöystävä palaa kotiin ja toinen viettää yötä päivää aikaansa armeijasta lomilla olevan poikaystävänsä kanssa. Välillä sentään käyvät kyselemässä, mitä tänään syödään (-Blinejä. – Jesh!) ja kiertäen kaartaen utelevat, että lähdettekö te Uudeksi Vuodeksi mökille? (Menisitte, mielessään hokevat, kyllä minä tiedän!)