Tästä päivästä on jäänyt paljon jälkiä. Askeleita hankeen, miinuksia tiliotteeseen, joululimppuja, mustelmia, WWW-päivityksiä, siirappitahra mattoon, saatu hymykin jätti jäljen ja erityisen maistuva pastakastike painui makureseptoreihin hyvänä jälkenä. Keskustelu, joka ei johtanut mihinkään, jätti tyhjän jäljen mieleen.
Paljon jälkiä, joista ei historiaan jää mitään. Vai jääkö? Arjen historiaa tutkiessa tuskastuu välillä kun jälkiä on niin vähän. Kovin vähän on asiakirjoja tai muistioita arjesta. Arkistojen hyllyissä eivät hyvää tehneet hymyt ole pääosassa, eikä pöydän kulmaan kiireessä kolautetun reiden mustelmista kerrota missään. Arkisista kävelyreiteistä, saatikka niillä mietityistä asioista, kukaan ei vuosikymmenien päästä tiedä mitään. Ei kukaan, ei mitään.
Kiitos valokuvatorstain kommentista. Sattuipa somasti, että juuri ”etsit jälkiä”. 🙂 Nykypäivänä jälki jää aina internettiin, mutta entisiä jälkiä on vaikeampi löytää. On paljon jälkiä, jota ei tosiaan näy missään eikä kukaan niitä muista.
Tarjuska: Digitaalinen tekniikka on historioitsijalle sekä uhka että hyvä asia. Paljon entistä enemmän voidaan säilyttää ja vanhastakin saadaan uudella tekniikalla irti entistä enemmän, mutta toisaalta niin paljon ihmisten välistä kanssakäymistä häviää bittiavaruuteen.