Jokunen on kysellyt, että miksi ensin otin nimimerkikseni Tuulestatemmattu, ja sitten tämän blogini nimeksi Tuulestatemmattua? Syystä, että olen Aleksanteri Tuulen tyttärentytär. Tuulestatemmattu siis. Sisareni, joka luonnollisesti on myös Tuulesta, tosin kritikoi nimimerkin valintaa, ja väitti, ettei minua temmota. No ehkei sitten, mutta systerikin – joka osaa kirjoittaa! – myöntää, että juttuni ovat välillä ´tuulestatemmattuja´, joten edes blogin nimessä sen säilytin.
Tuulen suku on asunut 1700-luvulta lähtien Koivistolla, sekä Tiurinsaaren Partialassa että meidän sukuhaara Koiviston saaren Ingerttilässä (kartta). Voisinko satunnaista 🙂 puheliaisuuttani selittää karjalaisilla sukujuurillani?
Karjalaan Tuulet lienevät tulleet 1200-luvulla Saksasta tai Ruotsissa. Merenkulkijoita, laivanvarustajia ja kauppiaita on suvussa sukupolvesta toiseen riittänyt. Siirtokarjalaisina koivistolaisia ja meitä heidän jälkeläisiään on ympäri Suomea, mutta virallinen uusi kotikunta oli Miehikkälä.
Tuulen suku ei ole kovin suuri; ´Tuuli´ sukunimenä on tällä hetkellä yhteensä 210 suomalaisella ( Kannattaa surffailla: Väestörekisterikeskuksen sukunimipalvelu )
Entäs Myötätuuli? Sukujuuret siis senkin taustalla? Kun 1980-luvulla äitini rakennutti mökin pohjoiseen, sen nimi vääjäämättä oli Tuulentupa. Puronrantatontti on luonnollisesti Tunturituuli. Aloitetulla Tuuli-linjalla on jatkettu senkin jälkeen kun jokunen vuosi sitten teimme sukupolven vaihdoksen ja mökki siirtyi äidiltä tyttärelle. Kieltämättä Dannyn Tuulensuojaan ja Tuuliviiri ovat sanoituksiltaan edesauttaneet Tuuli-nimen säilyttämistä mökin nimessä.
Kesällä 2005 maalasin ja sisustin mökin puuceen ja siippa vielä naulasi oveen kyltin ”Tuulenviemää” minkä jälkeen touhumme Hangasojan varressa oli varmaankin lopullisesti sinetöity etelän ihmisten kummallisuuksiksi. Ei epäilyksen häivääkään, etteivätkö mökkiraksan lappilaiset työmiehet keskenään tupisseet, jotta ”lantalaisten vouhotuksia”.
Kun sitten myös uusi mökki alkoi valmistua, oli sillekin tietysti nimi pohdittava. Perheen nuoriso totesi ykskantaan, että jos vanha, mummun rakentama mökki on Tuulentupa, niin meidän uusi mökki on perheen äipän mukaan joko Tuulenpuuska, Vastatuuli tai Myrskytuuli. Ovat olevinaan hauskoja, nuo meidän teinit.
Kiitos, parahin ”Tuulestatemmattu” tuuliselvityksestäsi! Itselläni on ollut myös ilo (nuorna miesnä 1960- ja 70-luvulla) viettää kesäisiä päiviä Tuulentupa -nimisellä datsalla Kaavin Rikkavedellä. Tämän tuvan nimitausta on minulle tuntematon. Pohjois-Savon mäkiset maastot eivät tiettävästi ole erityisen tuulisia, eivätkä Tuulit/Tuulet liittyneet edesmenneen tätini, tuvan omistajan, sukutaustaan. Mutta karjalainen hän(kin) oli; Laatokan Karjalan Suistamolta; aviomies samaa heimoa (Suojärveltä).
Aus der Luft gegriffen; Deutschland oder Sverige. Merkillistä, miten monen taustalta löytyy tämä ulkohärmäläinen tausta. Paitsi kansat, myös yksilöt vaelsivat. Hakeuduttiin sinne, missä olosuhteet suosivat, taitojen ja taipumusten mukaan, sijoittumista osaksi silloista yhteiskuntaa ja sen infrastruktuuria.
Erkki Tuulen (nimi & elämänkaari) tuntevat kaikki karjalaistaustaiset heimonsa historiasta kiinnostuneet.
”Tuulou, tuulou, äijäldi tuulou, konšago tuulou, konšago ei. Mugahai se miungi tiettoni, konšago tulou, konšago ei; konšago tulou, konšago ei.”
Koivu, kuinka mukavaa kun kommentoit. Saksa ja Ruotsi ”ulkohärmäläisinä taustoina” kuten toteat eivät todellakaan ole harvinaisia. Sukukirjassamme on rohkeasti vedetty juonteina aina 1200-luvulle asti. Miksei voisi vetääkin, mutta rohkea on oltava 🙂
En ole ihan varma, mutta luulen että olen henk.koht. Erkki Tuulen ”tavannut” (lue: oltu yhtä aikaa Finlandia-talolla) Karjala-juhlilla Helsingissä joskus lapsuudessani.
Kerro mikä/mistä tuo lainaus lopussa on?
H. ”Tuulestatemmattu”
Loppulainaus on kontribuutioni tuuliaiheisiin lauluihin (Tuulensuojaan, Tuuliviiri). Kyseessä on ensimmäinen värssy laulusta ”Tuulou, tuulou” (ei tarvinne suomentaa). Laulu löytyy mm. kirjasta: V. Ryymin, K. Kajava: Seesjärven laulu – Kokoelma itäkarjalaisia lauluja (julkaisija: Paateneen valistustoimisto, Paateneen kirjapaino 1943, 75 s.).
Erkki Tuuli oli ihastuttava herra. Vaikutti Vantaan kaupungin päättäjissä; Kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Oli ilo ja kunnia tavata hänet myös ihan kasvotusten. Ole ylpeä suvustasi; Varmaan useat vantaalaiset muistavat häntä lämmöllä.
”Heimopäällikkö” Erkki Tuulen olen tavannut (kuulemma). Olin tätini kanssa Finlandia-talolla Karjala-juhlissa joskus 60-luvun lopulla, ja silloin tapasimme, kuulemma. Noista juhlista oli Hesarissa kuvakin, ja minusta näkyy pieni vilahdus yhden kansallispukuisen tytön taustalla.
Kyllä karjalaiset sukujuuret – ihan kuten lounaissuomalaiset – minusta näkyvät – ja kuuluvat. 😀 Onhan tämä blogikin yksi osoitus siitä.