Vaikka tänään olenkin saanut olla opiskelijoiden kanssa tekemisessä ja tehdä oikeitakin töitä, päivä duunissa meni enimmäkseen huomisia byrokratian ja ”kehittämiseen” liittyviä sessioita valmistellessa. Väistämättä, työperäisen tuohtumisen aiheuttamana oli todettava, että murphylogia on syvällä yliopistomaailmassa näinä muutoksen vuosina. Murphylogiassa Soperin laki kuuluu näin: ”Mitä tahansa byrokratiaa, joka organisoidaan uudelleen tehokkuuden lisäämiseksi on välittömästi mahdoton erottaa edeltäjästään.” Tiedekunnassamme poistettiin laitosrakenne vuoden vaihteessa, jotta liioilta kokouksilta ja hallinnon kiemuroilta vältyttäisiin. – No onko vältytty? Muutos on merkinnyt kasapäin uudistuksia, uusia työryhmiä, uusia raportteja, ohjeiden laatimista ja uusien käytäntöjen kehittämistä. Kovin kaukana on tehokkuuden lisääntyminen.
Myös ”Komiteo-dynamiikan kolmannen lain” on nähty vastikään toteutuvan: ”Niistä, jotka eniten vastustavat komiteaan joutumistaan, tehdään puheenjohtajia.” Ja mitkäs tämän lain seuraukset sitten ovat: alaiset hoitavat ne hommat, jotka vastentahtoiselle puheenjohtajalle on sälytetty.
Elleardin lain sovelluksella voisin aloittaa huomisen oppimiseen liittyvän seminaarin paneelipuheenvuoroni: ”Ne jotka haluavat oppia oppivat. Ne jotka eivät halua oppia johtavat organisaatioita. Ne jotka eivät kykene oppimaan eivätkä johtamaan sääntelevät oppimisen tason ja organisaation hengiltä.”
Välillä vaan niin uupuu kaikkeen kehittämiseen ja byrokratiaan: saisipa vain opettaa ja ohjata, tutkia ja tehdä tiettäväksi.