Yhtä lailla kuin töissä tuijottaessani vastapäisen seinän ikkunarivistöä yhtä lailla pakatessani sandaaleja, shortseja ja salsahameita talvivarastoon mietin, mikä halavatun idea niillä fenno-ugrilaisilla kansoilla, jotka tänne raukoille rajoille joku tuhat vuotta sitten asettuivat asumaan, oli mielessä. Varsinainen älynväläys, hengen riemuvoitto kerrassaan! Täällä on pimeää, sysimustaa. Täällä on tolkuttoman kylmä. Kollega yritti selittää, että itse asiassahan on melko leuto sää, kun kerran on seitsemän astetta tai jotain. Leuto? Sisiliassa on leuto sää!
Aivan: minulla on lievä töihin ja Ouluun sopeutumisen vaikeus. Lievä. Kyllä tämä tästä. Varmaan jo ensi viikolla olen unohtanut, kuinka ihanaa oli kävellä meren rannassa ja kuvata puutarhoja. Miten hyvältä makeat hedelmät maistuivatkaan, ei mitään vihreitä banaaneja ja lentotomaatteja. Ajatelkaa lentotomaatteja! Jo sana maistuu pahalle! Kuinka suuremmoista oli ottaa kamera ja kiivetä Monte Tauron rinteitä ylös ja saada siitä hyvä olo. Kuinka hulppeaa illan tummuessa istua parvekkeella ja unohtaa kalenteri ja deadlinet. Lukea historiaa, ei työkseen, vaan ilokseen.
Allora, yritän olla aikuinen. En valita. La Dolce Vita, makea elämä, vaihtuu tasaiseen, itse asiassa mukavaan arkeen, kunhan tämän kynnysvaiheen onnistun ylittämään. Pyykinpesun ohessa työstelen matkasivua, hankin tänään vähän lisätilaa webbihotellista, joten kuvakertomukselle on tilaa. (klikkaa tämäkin kuva isommaksi…)
