Arrivederci Taormina!

Viimeinen ilta Taorminassa meni – vielä kerran – Corso Umbertoa kävellessä, passegiata (iltakävely) ihan kuin paikallisilla ainakin. Wunderbar-kahvilan näköala- ja näyttäytymisterassilla nautimme varsin tyyriit aperitiivit. Ja ennen kaikkea nautimme illan lämmöstä. Seitsemän jälkeen illalliselle. La Grotta, ehdottomasti viikon paras ruokapaikka.

Pakettiin sisältyi perheravintolan koko show. Ensin pöytään tuotiin riccio di mare (merisiilit). Talo tarjosi ne, mutta ei oma eikä lainapoika suostuneet edes maistamaan. Pehtoorin kanssa söimme sitten vadillisen!

No eivät ne mahaa täyttäneet. Pieni oranssi nykkylä maistui mädille. Ennenkokematon juttu.

Antipastibuffet oli nautinto. Ja kala. Lambuga. Tai mikä  se ”Pesce di giorno”, eli päivän kala,  olikaan.

Senkin päälle muhkea kokki, jonka työskentelyä sain koko ravintolaillan seurata, valeli kastiketta isosta maljasta. Oli kysyttävä:
– Mitä siinä kastissa on?
– Oliiviöljyä, hyvää oliiviöljyä, valkoviiniä ja valkosipulia.
– Eikä muuta?
– Ei muuta.

Sitäkin on viikonloppuna testattava.

Kun hetken syömisen välissä hengähdimme, mainio tarjoilijatar ilmoitti, että otamme jälkiruoaksi Zabaionet. Mitäpä sitä vastaan väittämään. Sitten vielä espressojen ja Avernan jälkeen olimme enemmän kuin kylläisiä, mutta erittäin tyytyväisiä. Halvaksihan ilta ei tullut, Taormina ei ole muutenkaan mitenkään edullinen paikka – eläähän koko kaupunki turismilla – mutta saimme rahalle vastinetta yllin kyllin.

Sunnuntaiaamu valkeni syksyisenä. Yöllä oli satanut rajusti, aamulla Naksoksenlahdelle pysähtyneet isot, ylelliset risteilyalaukset juuri juuri erottuivat utuisessa säässä. Ensimmäistä kertaa merellä vähänkään aaltoja. Kotiinlähtö ei tuntunutkaan niin huonolta idealta.

Viikon käveltyämme rinteitä ylös ja alas vielä viimeisenäkin aamuna jaloissa oli liikkumisen tunne. Monta kertaa todettiinkin, ettei kaupunkiin mutikaisten ollessa satikkaratasiässä olisi kannattanut lähteä. Korkeuserot olivat välillä sen verran vaativia hyväkuntoisellekin. Viimeisenä aamuna erityisesti kun oli hotellilta kiskottava laukut (joissa oli kiviä Etnalta ja rannalta, viiniä ja pistaasipestoa, uudet kengät! eka kertaa löysin Italiasta itselleni kengät! Brava!) Via Roman varteen, josta bussi tuli meitä hakemaan kohti lentokenttää.

Catanian Fontanaros-kentällä ruuhkaa, sisilialaista verkkaista asioiden hoitamista. Jonottamista. Paljon jonottamista. Etuilevia italialaisia. Attenzione! Attenzione! Tuntui, että kovaäänisistä selostettiin kiihkeää futismatsia. Meille jäi hetki aikaa tuliaisostoksiin, monille muille ei jäänyt. Lentokenttämyymälöiden tarjonta ei onneksi juurikaan houkutellut. Guccin laukkuja ja muutaman viinin olisi voinut ostaa, mutta jätimme väliin… Pojilla ei enää ollutkaan rahaa.

Neljän tunnin lento meni mukavasti, surkea elokuva mutta lukemista ja kirjoittamista onneksi oli. Helsinki – Vantaalla pimeys ja hurja sade. Aivan, lokakuu Suomessa. Ja Oulusalossa tytär vastassa. Kotonakin on hyvä.