Leppeä tunturituuli ja hiljainen sunnuntain aurinkoinen iltapäivä Ahopään rinteillä: mukavasti uuvahtanut olo kun tepastelimme ja poimimme korillisen korvasieniä. Ah onnea! Molemmat omissa ajatuksissaan, hiljalleen rinnakkain kulkien. Aika on suhteellista mutta eikö se voisi nyt hieman hidastaa kulkuaan…
K & M lähtivät aamupäivällä; lähteminen ei ole niin hienoa kuin tuleminen. Pehtoori jatkaa siitä, mihin torstaina jäi: jatkaa yksinpuheluaan. Minä kuuntelen, kommentoinkin.
Haluanko huomenna lähteä kotiin? Jollei teinejä olisi jo ikävä, ei varmaan lähdettäiskään.