En ole aikoihin tehnyt niin epäonnistunutta ostosta kun tämä kevyttoppapuku. Ensinnäkään se ei ole kevyt, toiseksikaan ei toppa, – ei ainakaan lämmin ole. Sitä paitsi se kahisee, mikä vie osan tepastelun riemusta. Se ei todellakaan ole minun väriseni (khaki/valkoinen). Se ei ollut erityisen edullinenkaan. Housut ovat vyötäröltä liian matalat, lahkeet ovat liian pitkät. Siinä ei ole taskua Ipodia varten. Näytän siinä pötköltä. Tavallistakin pötkömmältä. Minulla ei ole siihen sopivia hanskoja, pipoa eikä kaulahuivia. Se on hyvin epäonnistunut ostos.
Minulle lenkillä käymisen, erityisesti yksin kävelemisen, tehtävä on selkiyttää ajatuksia, ajatella, olla yksin, rentoutua. Ja vuoden ensimmäisen päivän tunnin lenkin käytin tupisemiseen lokakuisen ostokseni epäonnistumisesta. Jokohan nyt olen vakuuttanut (kenet?), että voin ostaa itselleni uuden untuvatakin.
Jos ongelmani heti vuoden aluksi ovat näin valtaisat, ei liene syytä huoleen?