Tuulestatemmattua

Viikonlopulla paljon summattavaa

Onhan ollut viikko!

Nyt päällimmäisenä hyvä fiilis: kävimme iltapäivällä kaksistaan kaupungilla syömässä. Oulussa on uusi ravintola: Bistro Santz, se on Pekurissa, keskellä kaupunkia.

Sen ”konsepti” on moninainen, yhdessä syötäviä, erikseen tilattavia, jne. – me vanhukset valitsemme perinteisen : alkuruoka, pääruoka ja Pehtoorille myös jälkkäri, – kuten tavallista. Ruoka oli oikein hyvää, eikä tolkuttoman hintaista, entisestä kahvilasta oli tehty uskottava ravintola, viinilista ei kummoinen, mutta ruokalistalla ja menuvariaatioissa monta erinomaiseksi havaittua vaihtoehtoa (minun valintani tonnikalatartar, raikas, melkein makea, ja alkuruokana scampeja kuin etanoita, ihan parasta, (hiiteen kolesterolit – niistä ei tälläkään viikolla huolta. Tarjoilussa pientä haparointia, mutta so what. Tyytyväisinä olimme jo iltaviideltä kotona.

Kuluneella viikolla on ollut kaikenmoista: eneimmäkseen omassa pienessä maailmassa. Mm. sadetta, laboratoriotuloksia, muistoja hautausmaalla, valoa, sadetta väärään aikaan, haaveita uudesta puhelimesta, iltapäivä pojantyttären kanssa (mm. Dentopolis, jätski ja Hööks :)), uusia ruokakokeiluja ja 120 kilometriä pyöräilyä. Myös vyöruusuroketteen (kakkonen) aiheuttama sekasortoinen yö. Olipas se!! Ja kaiken yllä mielenmyllerrystä. Kunhan näitä kerään ja puran, kerron täälläkin…

Elämää on. Hyvä näin.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Muistan, kuinka 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kun oli Nobelin rauhanpalkinnon jakohetki, me työpaikalla järjestimme niin, että jokainen oli lopettanut luentonsa, monet käyneet jo kampuksen ruokalassa syömässä, aamukahvilla oli jo tehty veikkauksia, sanoiksi puettu toiveita, se oli SILLOIN iso päivä, eikä maailma ollut ollenkaan samassa jamassa kuin nyt… ja pitkästä aikaa tänään, kotona, olimme ukkelin kanssa Nobel-lähetyksen äärellä: hyvä. Toivoa vielä on! Palkinto matkatkoon Etelä-Afrikkaan, hyvä niin.

Tunnemyrskyn kourissa

Nyt ovat ajatukset menneessä, ja reflektoituvat tähän hetkeen, tähän elämän tilanteeseeni. Jo unissani olin menneen ja nykyisen, unen ja valveen rajamailla.

Eilen oli minun opinahjoni, minun työpaikkani 60-vuotisjuhlat: Oulun yliopiston historian oppiaineen 60-vuotisjuhlat. Päiväjuhla (4 t.) Linnanmaan kampuksella (jota en enää tahdo omakseni tuntea) ja iltajuhla Oulun keskustassa olevassa juhlatilassa (Veranta, Sokos hotel Rotuaari).

Aloitin historian laitoksella syksyllä 1978 yleisen historian eka vuoden opiskelijana, ja sen jälkeen oli opiskelua ja töitä, työsopimuksia ja toimia, pätkätöitä ja virkoja. Viimeinen työtehtäväni oli toukokuussa 2016 kustoksena väitöstilaisuudessa. Melkein puolivuosisataa enemmän ja vähemmän virallisesti osa yhteisöä. Paljon mahtui noihin vuosiin. Ja vielä niiden jälkeenkin yliopistohäivähdyksiä silloin tällöin.

Eilen tuntui hyvälle mennä viettämään juhlapäivää … Päivällä, jolloin isoin osa ohjelmasta oli katsauksia oppiaineessa meneillään oleviin tutkimuksiin, oli myös kahvitaukoja ja aikaa tavata ja rupatella tuttujen kanssa.

Tutkimushankkeiden esittely vei uusien asioiden äärelle, mutta ne vakuuttivat ja muistuttivat, kuinka kiehtovaa ja kiinnostavaa historian tutkimus onkaan!

Professori Tiina Kinnunen: Juhlapuhe ”Historia ja demokratia – historiantutkija suurten kysymysten äärellä”
Professori emeritus, PSHY:n kunniajäsen Jouko Talonen: Juhlapuhe ”Pohjoiset teemat historiantutkimuksessa”

Katsauksia historian oppiaineen ajankohtaisiin tutkimusaiheisiin:
Dos. Markku Hokkanen: ”Parantajat ja politiikka Saharan eteläpuolisen Afrikan modernissa historiassa”
Dos. Seija Jalagin: ”Kivinen tie: Kansalaistamisen ehdot Suomessa 1930-luvulla ja 2020-luvulla”
FT Maria Julku: ”Ukrainan ja Venäjän suhde sanomalehdissä ennen vuotta 2014”
Dos. Ritva Kylli: ”Suomalaiset Euroopan maiden kansallisruokien äärellä”
FT Matti Leiviskä: ”Oulujärven ympäristön vanhin asutus ja nimistö”
Dos. Henry Oinas-Kukkonen: ”Vastarintajärjestö Kagaali New Yorkissa”

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illallisella sain pöytäseuraukseni hyvinkin tuttuja – sekä yliopistovuosieni ensimmäiseltä vuosikymmeneltä, ja sitten toisaalta viimeiseltä vuosikymmeneltä. Paljon juttuja, muisteluita, kuulumisia, kokemuksia, … ja tänään vielä olen sulatellut kaikkea. On sellainen olo, että oli jotenkin jäähyväispäivä eilen. Että NYT luovuin. En osaa oikein – vielä – selittää. Mutta joka tapauksessa eilinen muutti minua. Minä mietin vielä, ehkä palaan asiaan.

(Revontulikuvan otin tässä postauksen kirjoittelun ohessa kotipihalla (klo 21.40)

Ahvenanmaa Historiaa

Ahvenanmaa kuvina vol. II – kuvatekstejä

Ahvenanmaan reissumme odotukset olivat (ainakin minulla, – kuten tavallista) aika korkealla, ja nyt kun kuvat ja muistot reissulta alkavat olla järjestyksesssä (NYT kuvasivusto aukeaa oikein KLIKS, ja kansioitkin avautuvat, olkaapas hyvät! KLIKS, ja sori eilisiltaisesta torsosta), olen edelleen sitä mieltä, että kohde oli todella hyvä.

Se, että olimme siellä syyskuun lopussa oli hyvä asia, mutta kyllä olisi ollut mukava nähdä Maarianhaminan pienen keskustan kaduilla enemmän eläväistä menoa, enemmän paikkoja (lue: ravintoloita ja nähtävyyksiä) auki.

BTW kirkkoonkaan (1920-luvulla valmistunut, Lars Sonckin suunnittelema) emme päässeet, mikä EI johtunut off-seasonista, vaan siitä, että kirkko oli remontissa). Vähäväkisyys esimerkiksi laivamatkoilla tai Kastelmolman linnan kapeilla käytävillä ei meitä haitannut, päinvastoin. Ja Getabergenin ”vuoristomajan” toivoimme olevan auki, ei ollut, mutta toisaalta ei ollut ruuhkaa Grosstigen-patikkapolullakaan, mikä oli vain upea asia.

Nimenomaan Turun majapaikkamme, Kakola-hotellin, kuviin vielä selityksenä, että pidin aika lailla siitä, kuinka hotellin sisustuksessa oli ”vankilateema” tuotu tyylikkäästi näkyville. Kokolattiamatoissa oli vankien ”tukkimiehen kirjanpito” -symbolit/merkit, seinillä vapauden kyyhkyjä. Ja ei-vankilateemaan liittyvä, mutta huomioni kiinnitti hotellihuoneissa olleiden taulujen ”ripustus”: kehykset olivat erikseen, kuvan ympärillä. Ehkäpä tästä idea Tuulentuven ison taulun ympärille…. hmmm… (ks. kuvat)

Ahvenanmaan kuvissa ehkä näkyy Maarianhaminan keskustan pienuus, jossa oli muutama katu isompi katu: Torggatan – putiikit, Norragatan – pitsihuvilat, kauniit puutalot, Esplanaden – itä-länsisuunnassa niemen poikki kulkeva vanha, rauhallinen puistokatu, ja sitten ranta, Länsisatama Pommern-laivoineen ja ASS Paviljon -ravintoloineen.

Myös hautausmaan ”takana” oleva mäkinen puistoalue frisbeeratoinen (fiba-pojanpojan mummi ymmärsi radan hienouden ja vaikeuden 🙂 ) oli ensimmäisen illan verryttelylenkkinä, mitä viehättävin: meri näkyi!!

Tässä on mainittava, erikseen korostettava sitä, kuinka hyvä matkaopas on Visit Åland -sivusto!! Siellä on patikkapolut, ravintolat, maantiede, kartat, nähtävyydet, majoitukset, tietoa väestöstä ja historiasta, — poikkeukselliset hyvät sivut matkailijoille.

Ja hyvin tietoa oli myös historiallisissa kohteissa ja patikkapoluilla. Varsinkin vaikuttavan Getabergenin polun varrella oli tietoa geologiasta, luonnosta ja historiasta. Enpä aiemmin tiennyt, että Hailuodossakin isonvihan aikana seikkaillut Stefan Löfving oli pitkään paossa ja piilossa myös Ahvenanmaan luolissa, samoin kuin sadat muutkin itäistä vainoojaa paossa olleet.

Ja kivipellot! Meidän mökkimaisemissa, UKK-kansallispuiston alueella turistien, patikoijien ja muiden luonnossa liikkuen on ehdottomasti kiellettyä (mikä ei aina tehoa) tehdä kivilatomuksia tuntureiden huipulle, mutta Getabergenin ”kivipellot” on sallittu koota pieniksi kivipysteiksi kalliopellolle.

Tässä kerrotaan, mistä kivet ovat, miksi pelto on syntynyt!

Täysin uusi tieto – luonnollisesti – oli myös se, että Bomarsundin linnoitus oli niin ollut niin iso ja upea. Se oli kuitenkin kukistunut muutamassa päivässä. Eikä aiemmin ollut tiedossamme, että sitä rakentamassa olleille ja siellä asuneille juutalaisille, kreikkalaiskatolisille ja islamilaisille oli Prästön saarella omat hautausmaansa. Minä hautausmailla ´koluaja´, kulkija olin tietysti merkillisellä tavalla viehättynyt, että ne tuli nähtyä ja ja paikan päällä luettua, ketä sinne haudatut olivat.

Joka tapauksessa Ahvenanmaa on käymisen väärti. Hyvin riittäisi patikoitavaa, uutta opittavaa ja nähtävää viikoksi, pariksi.

Ja vielä kerran, uusi – toivottavasti kaikille toimiva – linkki reissukuviin on tässä!

KLIKS

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan reissukuvat

Puolentoista viikon kuvasaalis on nyt vihdoin perattu. Vasta nyt, vaikka kuvia on suhteellisen vähän: vain alle 1000 kuvaa, vaikka olin kolme päivää Järvenpäässä lapsenlasten kanssa ja neljä päivää Ahvenanmaalla, ja vielä välipäivät Helsingissä ja Turussa.

Kuvakansiot on ovat linkin takana. (linkki korjattu 2.10.2026)

Ahvenanmaan reissun kuvat KLIKS

Huomenna koetan jonkun ”kuvatekstin” otoksiini kirjoitella. Nyt tässä ensimmäinen:

Vuonna 1861 perustettu Maarianhamina on saanut nimensä Venäjän tsaarin vaimon mukaan. Tuolloin Venäjää hallitsi Aleksanteri II, ja hänen vaimonsa Maria Aleksandrovan antoi nimensä Ahvenanmaa pääkaupungille, jossa asuu noin 12 000 henkeä, mikä on noin kolmannes koko saariryhmän väestöstä.

Lisää kuvien taustoista seuraavassa postauksessa. …

Niitä näitä Puutarhahommia

Syyshommia

Auringon paistaessa, flunssaväsymyksen helpotettua 11 tunnin !!!! yöunien jälkeen, äänenkin jo kuuluessa, – tosin aika bassona vielä, olen viettänyt monta tuntia ulkona tai ainakin liikkeellä lähes koko päivän.

Ykköstärkeinjuttu oli käyttää Eepiä Dentopoliksessa (hammastukijuttuja), mihin kului matkoineen pari tuntia ja kaikkihan meni oikein hyvin. Mummiakaan ei jännittänyt. 🙂 Ennen ja jälkeen sen olin kotipihahommissa ja haudoilla. Niin kaunista, väriloistoa suorastaan. Tällaisina päivinä pidän oranssista.

Kotipihalla kesäkukkia jo ´poistoihin´, ja löysinpä jo kurpitsojakin. Tavallisen orannssin Hokkaidokurpitsan lisäksi Lidlissä oli Festivaalikurpitsa.

Alkukesällä ruukkuihin istuttamani hopeavitjat (-putoukset) ovat vielä voimissaan ja ne saivat jäädä astioihin, mutta miljoonakellojen (pikkupetunien) tilalle pääsivät kitukatajan oksat, porojäkälä, vihreä havukataja (Ivalosta. Mistähän niitä löytäisi lisää?) pääsivät miljoonakellojen (pikkupetunien) paikalle tämmöisiä.

Niitä näitä

Omppuja ja kurpitsoja oven pieleen?

Ahvennanmaalla oli monen kodin, liikkeen, hotellin etuovella kurpitsa-, omena-, syyskukka-asetelmia. Myös sisätiloissa oli pieniä kurpitsa-asetelmia. Taidanpa minäkin huomenna sellaisen laitella meille.

Tänään olisi ollut siihen tilaisuus samoin kuin calluna-jäkälä-havu -”istutus” haudoille, oli kirkas syyspäivä, mutta tämäkin päivä on mennyt sisällä, samoin kuin eilinenkin. Toin nimittäin reissusta tuliaisena melkoisen romuskan: koko kroppa väsynyt, on lihassärkyä ja ennen kaikkea kurkkukipua. Nyt tauti oireilee enää vain ”äänen menemisellä”. Muutoinkin matala puheääneni on ollut hyvin olematon, tänään olen vain kuiskaillut.

Niinpä olen lukenut (historiateoksen käsikirjoitusta ja sitä kommentoidakseni myös muuta Oulun historiaa) ja editoinut reissukuvia ja kuunnellut kirjoja. Toisin kuin ajattelin ja toivoin reissun kuvakansiot eivät valmistuneetkaan tänään.

Tämä omenamehupuristamon mainoskärry nähtiin matkalla saaren pohjoisosaan Getaan. Ahvenanmaan suurimpiin kuuluva omenatila Grannas sijaitsee Finströmin kunnan Västanträskin kylässä. Tilan tölkkiomenamehua oli meidän hotellin aamiaispöydässäkin, – ei lisäaineita, ei vettä, ei juuri makeutustakaan. Ei tullut mun lemppari tästä, mutta paikallisia omenoita söin parinakin aamuna – ja ne OLI hyviä.

Me nähtiin eka kertaa omppupuita viljeltävän samanlaisissa tarhoilla olevissa ’telineissä’ kuin viiniköynniksiä kasvatetaan. Näitä oli paljon pitkin poikin Ahvenanmaata.

Ahvenanmaa Niitä näitä

Syksyn reissu tehty!

Hyvin nukutun yön jälkeen hotelli Kakolan hyvälle (erityismaininnan ansaitsee Turun paahtimon tummapaahto kahvi 🤎) aamiaiselle aamuseitsemältä. Kahdeksalta läpi sateisen, aution Turun – ja kohti Oulua. Koko matkan satoi ja oli harmaata, – tasan kahdeksan tuntia kului taipaleella. Nyt taas muistetaan, miksemme käy useammin Turussa.

Kotona kaikkia laukkuja ja nyssyköitä purkaessa ja paikalleen laittaessa kului tovi jos toinenkin. Minulla on yleensä – patikkalomillakin – tasan yksi matkalaukku, mutta nyt oli kenkäkassia, tuliaiskasseja (mökille, muksuille, kotiin, viinejä laivalta, ..), reppuja ja ties mitä.

Olinhan kuitenkin ollut yhdeksän vuorokautta aika lailla erilaisissa rooleissa tai miljöissä. Purkanut ja pakannut.

1 yö Scandic Helsinki Station
2 yötä Järvenpää (tyttären luona)
1 yö Ruotsinkylä (Airbnb)
1 yö Turku hotelli Kakola
3 yötä Ahvenanmaa hotelli Park Alandia, jossa meillä oli käytössä sviitti (2 huonetta, eteinen, iso kylppäri poreammeineen (jota ei kylläkään käytetty 🙂 ) tavallisen huoneen hinnalla – jostain syystä. Joka tapauksessa hyvä ja keskellä! Kuvassa restaurang-kyltin yllä keskellä oleva iso ikkuna ja kaksi sen oikealla puolen ´meidän´)
1 yö Turku hotelli Kakola (jossa viime yönä neljän hengen perhehuone: vain lasten sängyissä kalterit 🙂 samassa isossa huoneessa oikea kahden hengen sänky, ks. eilinen postaus, samassa isossa huoneessa toki oikea kahden hengen sänky.)

Kaikki sarjassaan oikein hyviä yösijoja. Kiertomatka, syyslomamatka, mukava matka, jossa paljon uutta. Ahvenanmaa käymisen väärti, ehdottomasti.

Ahvenanmaa Niitä näitä

Jo matkalla kotiin…

Istumme Viking Gracen samppanjalounge Seamoressa. Täällä on hiljaista, täälläkin.

Lasilliset G. Gobillart Vintage Roseeta, ja kotimatka alkanut. Iltayhdeksältä olemme Turussa, majoitumme (taas) Kakolassa ja huomenna pitkä ajomatka Ouluun.

Tämän miniloman lopulla tänään Maarianhaminassa aamupäivällä satoi vettä. Niin paljon, ettei harmittanut kun ei enää ollut aikaa lähteä kallioille ja kukkuloille seikkkailemaan. Niinpä piipahdin hotellin nurkan taakse Torggatanille shoppailemaan: ostin muksuille Ouluun tuliaisen ja hienossa astiakaupassa piipahdin, – kotiin jotain käytännöllistä. Ja sitten itselleni ostin uuden rannekorun, – 11 euroa!!

Ja puolenpäivän molemmin puolin oli just hyvä aika ja hetki tutustua nelimastoiseen parkkilaiva Pommerniin (kuva tiistailta, tänään satoi!).

Vaikka merenkulku tai puhjehdus eivät ole meidän juttuja, ei ole kokemusta, ei ole tietoa, oli museolaiva silti kiehtova, hienosti tehty historiaa eläväksi. Sielläkin saimme nauttia off season -ajasta. Ei jonotusta, ei ahtaita portaikkoja, vain muutama muu kaltaisemme off season -turisti.

Toinen tunti vierähti rannalla olevassa Merenkulkumuseossa. Olipa hieno, sekin. Lämmin suositus. Onneksi oltiin aurinkoisina päivinä ulkona, patikalla, tänään laivalla/laivoilla ja museossa. Oikein hyvä.

Kuvia on tulossa.

Nyt siirrymme ravintolan puolelle, päivällinen tämän mukavan, monipuolisen, uudenlaisen lomasen lopuksi.

~~~~~~~~~~~~~~~

Olipa hieno ruokahetki merellä. Pian Turussa.

(Kuvien lisääminen täällä Itämerellä ei onnistu, palaan huomenna asiaan.)

Nyt kello 21.06 Kakolassa. Täällä tämä yö. 😀
”Mene vankilaan suoraan, kulkematta lähtöruudun kautta!”

Niitä näitä

Kulttuuripolulla, Bomarsund ja paljon muuta mielenkiintoista

Reissu kotimaassa ulkomailla jatkuu.

Toinen patikkapäivä Ahvenanmaalla oltiin Sundin kunnassa, ja siellä Bromarsundin ja Prästön saarilla. Kierrettiin ”Kulturstiget på Prästö”, käytiin Kastelholman linnassa ja kuljettiin Bomarsundin linnoituksen raunioilla.

Aurinkoa oli luvattu, kuitenkin matkalla (about 20 km) ripsutteli, mutta lopultakin sateeton päivä saatiin patikoida, ja aurinkokin vilahteli välillä. Meri ja luonto, polut ja metsät, poutasää ja patikoijan päivä!

Ahvenanmaan monipuolisesta luonnosta, maisemista, saaren monenlaisista osista olin toki lukenut, mutta kyllä eilisen ja tämän päivän patikkapolut olivat ”kuin eri maasta”.

Prästön patikka oli kulkua soratiellä (täällä sekä asfaltti että soratiet ovat kauniin terrakotan/punaisen värisiä), kauniilla metsätiellä, kallioisilla poluilla, tylsillä metsätaipaleilla: tiheät, synkeät, risuiset kuusimetsät, joissa kaatuneita puita, jossa pimeää ja jossa risaista näyttivät siltä kuin lapsuuden Grimin satujen pelottavat metsät. Näistä onneksi vain muutama vilahdus. Rannoilla täällä (ja sitten Lapin tuntureilla) on parasta, – on toki viehättäviä metsäpolkujakin.

Prästön kulttuuripolulla oli mm. Minneslund – muistolehto

ja Bomarsundin rakentajien 1800-luvun alkupuolen hautausmaat, erikseen juutalaisille, muslimeille ja ortodokseille (palaan tähän vielä… )

Vanhojen hautausmaiden jälkeen polku jatkui kauniissa metsämaisemassa, pienesti tiukka, pienen vuoren ylitys ja sitten keskellä polkua nämä!

Olimmekin lammashaassa! No, nämä taisivat olla tottuneita turisteihin ja antoivat suosiolla tietä, tai siis ´polkua´. Prästön lenkki oli kahdeksisen kilometriä.

Prästösta ajelimme ensin Bromansundiin. Venäläisten 1840-luvulla rakentama valtava linnoistus (mm. 240 huonetta sotilaille) rakennettiin 11 vuodessa, mutta se tuhoutui muutamassa päivässä (v. 1854, ”Ja se Oolannin sota oli kauhia…”)

Bomarsundista palasimme kohti pääsaarta, ja ensin Kastelholman linnaan tutustumaan.

Kastelholman linnassa kiertelemme, rauhassa sielläkin. Ei turistiahdinkoa, ei jonotusta, ei ahtautta linnankäytävillä. Linna on osittain entisöity ja siellä kulkee portaat ja reitti tornin korkeimpiin kerroksiin. Opastaulut oivallisia, lyhyesti paljon tietoa. Linnalla on yhteistä historiaa myös Eerik XIVn sekä Kaarina Maununtyttären kanssa joten historiallistenromaanien lukijoille paikka on tuttu, tai ainakin tutustumisen arvoinen. Vieressä olevassa Jan Karlsgårdenin ulkoilmamuseossa ja Ålands DIstellyryssä (liekö enää edes toiminnnassa?) olisimme mieluusti käyneet, mutta sielläkin jo syksy, siis kiinni. Miljöö vaikutti varsin viehättävältä ja kiinnostavalta.

Palasimme Maarianhaminaan ja hotellille hyvissä ajoin iltapäivällä, – pikaisesti piipahdimme – nälissämme Bagarstugan Kaffe & Vin´ssä välipalalla, afterhiking-kuohuvalla.

Sen jälkeen vähän suunnittelin lähtemistä parin korttelin päähän ostoskadun putiikkeihin tutustumaan, shoppaamaan jotain muksuille, mökille, kotiin … jäihän se sitten.

Hyvissä ajoin lähdimme illastamaan: päädyimme Boqueriaan huolimatta siitä, että listalla EI ollut Toast Skagenia. Kaikkien kolesteriarvojen nousun uhallakin olen kolmena päivänä nauttinut katkarapuja alkupalaksi. Noh, mutta löytyihän tuoltakin listalta scampeja! Ja olivatpa hyviä. Muutoinkin lista – kaikkea muuta kuin paikallinen – hyvä.

Liikkuminen Niitä näitä

Huikea patikka, hyvä ruoka

Patikkapäivä. Ahvenanmaan pohjoisimmassa osassa on Getan kunta, ja siellä Getabergen. Se oli tarkoitus tänään huiputtaa, ja käydä katsomassa, onko Ahvenanmaa todella niin hyvä patikointikohde kuin olin tullut lukeneeksi. Kartan yläosassa ylin vihreä merkki: Grosstigen!

Getabergenin (vain 100 mpy, meidän Lapin mökin tonttikin on korkeammalla 🙂 ) patikkapolkua sanotaan Ahvenanmaan hienoimmaksi reitiksi. Se on yhteensä vain vajaa kuusi kilometriä (jos kiertää myös pohjoisessa olevan luolan kautta), ja me oltiin moisella ”pikkupatikalla” melkein kolme tuntia! Ei niin, että se olisi ollut niin vaativa, mutta me tosiaan ”olimme” patikalla, emme urheilleet tai muutenkaan kiirehtineet. Toki vähän päästin boulderoimaankin.

Otin varnasti 150 kuvaa ja sanoin noin 100 kertaa ”suurenmoista”, ”huikeaa”, ”ennennäkemätöntä”, ”niin hienoa”, ”onneksi tultiin/päästiin tänne”, ”oi, että, ei oo sanoja”. Ja mieheni vastasi kaikkeen ”niin on”. 😊

En nyt ryhdy tähän kertomaan kaikista hienoista näkymistä, kalliopoluista, luolista, kansantaruista, ”Espanjalaisista portaista” tai amfiteatterista, meren sinen vilahteluista, Myrskyluodon Maija -leffan huikeista kallio-meri-näkymistä (todellakin aion katsoa elokuvan uudelleen), kallioseinämistä, rotkoista, käkkärämännyistä, jäkälistä kallionotkelmissa, raikkaasta ilmasta, auringonpaisteesta, hiljaisuudesta (olimme koko kolmituntisen kaksistaan, ei nähty reitillä ketään muita!), merestä.

Teen kotona kuvista kansion, ja sanoitankin sen. Nyt en pysty! On vain todettava että Suomessa – juuri toisessa päässä maata – on koettu yhtä huikea patikkaelämys, erilainen, hieno. Silloin oltiin Joenkielisellä Inarissa. Jotenkin äärilaidoilla sielläkin.

Tämän linkin takaa löytyy monta artikkelia, joissa jo kerrotaan juuri Grosstigenin reitistä. Sulattelen kokemaani, viipyilen vielä kivisillä kallioilla, kauas kantavalla katseella meren suuntaan nautiskelen mielessäni, muistelen korkean taivaan alla tepastelua, – – kiitollisena tästäkin päivästä.

Paluumatkan Getasta kohti Maarianhaminaa (noin 35 km) etsiskelimme tienvarrelta bageriaa tai kaffestugaa, mutta eipä ainakaan mitään sattunut kohtdalle. Sitten viitta: Stallhagen bryggeri ja viitassa veitsi ja haarukka ristissä. Poikkesimme pihaan ja voila! Gastropub, myymälä ja panimo.

Gastropub kuulosti hyvälle: jotain pikkusuolaista oli toiveena ja sellaistahan me siellä saimme. Meistä, minusta varsinkaan, ei ole oluenjuojaksi, joten otimme lasilliset Stallhagen Grapefruitia (lonkero). Kuinka hyvää se ja neljä pikkuannosta ”tapaksia” olivatkaan! Rustiikkinen miljöö, syyskesän aurinkoinen päivä, takana ulkoilua ja liikkumista monta tuntia: ihan carpedieminä koko tämä(kin) päivä. Että tällainenkin saatu kokea.

Hotellilla perusteellista pesua, perhechattiä, huilausta, ja sitten länsirannan ravintola ASS Paviljongen. Siitäkin olin saanut ”rotissööritason” suosituksen. Mitä viehättävin purjehdusseuran ravintola, joka kylpi ilta-auringossa, siellä oli muitakin ja samppanja (myöhäinen afterhiking) saman hintaista kuin lasillinen valkoviiniä. Tänäänkin – tietysti – Toast Skagen ja sitten pääruoaksi ahvenfileitä kantarelli-tillikastikkeessa. Alkuruoka oli oikein hyvä, erinomainen, pääruoalla lähti nälkä, ei ollut huono, mutta vähän raskas.

Kuinkahan kauan tällainen elämisen ilotulitus tuntuisi hyvälle? – Tiedä häntä. Ainakin huominen menee ihan heittämällä…

Katsokaa mikä luonnon ”veistos” tuossa yllä!

Paljon olisi vielä… mutta nyt nukuttaa. Ahvenanmaa on ollut hyvä.