Tänään paistaa aurinko. Tänään on paljon aikaa. Tänään tein hyvää ruokaa. Tänään pyöräilin puolensataa kilometriä. Tänään minulla oli kamera mukana. Tänään on heinäkuu. Tänään on aika terve olo. Paljon hyvää juuri tänään. Tänäänkin.
[ Kirjaston edessä on hieno ”pienoispuutarha”. Jos malttaisin, sen reunalla olisi hyvä lukea. Vielä en malta. Tänään pyörätiet vaativat kulkemaan. BTW: Tänään tuli täyteen 1000 äänikirjaa. Tuhat!! Palaan asiaan. ]
Koska solisluumurtuma, koska kipuilua, koska rajoitteita, etc. niin vasta tänään eka kertaa Valkiaisjärvellä. Uikkarit oli mukana, mutta tyydyin kuitenkin vain matkakahviin, ja olemaan tovin rauhassa.
Mennen tullen isohkot tietyöt vaativat kiertämistä, mutta tulipahan kilometrejä.
Kaupungilla, torilla, keskustassa olo tuntui liki maalaiselta. Tiedä häntä miksi. Kanttarelleja ja scampivarteita kuitenkin rohkenin ostelemaan, – kannatti.
Vielä tässäkin elämänvaiheessa perjantai on sellainen levollisuuteen kehottova päivä. Varsinkin kun paistaa. Kun on kesä.
Viime päivinä, ja jo viime viikolla olen saanut monta monituista aiottua juttua tehdyksi, hoidetuksi, laitetuksi ainakin alulle.
Iltapukuasiaa
Esimerkiksi silkkipuvun vietyä ompelijalle. Elokuun lopun viikonloppuna on Oulussa rotissöörien suurkapituli, jossa on lauantaina iltapukujuhla. Minullahan toki on iltapukuja useampiakin, sekä akateemisiin juhlallisuuksiin (oma ja kollegoiden, oppilaiden, ystävien karonkat sekä promootio) ja rotissöörien kapituleihin (ainakin kymmenessä ollaan oltu) niitä olen hankkinut, teetättänyt ja muokkauttanut, enimmäkseen ihanalla luotto-ompelija Raijalla, joka nyt on jäänyt eläkkäälle, mikä aiheutti pienen huolen minulle!
Monet pukuni ehdin hänellä jo viime vuosina sovittaa ja korjauttaa sopiviksi, mutta niitäkin olen ehtinyt jo ainakin kerran, pari käyttää ja osa niistäkin on jo taas aika ´roikkuvia´. Hetken mietin, että hankin/ostan kokonaan uuden puvun, sellaisen kuin La Promesan Martinalla on ollut ”arkipukuna”, mutta sitten: ”Oikeesti yhtä iltaa varten puku? Kaiken kukkuraksi melkein koko tilaisuus menee ruokapöydässä istuessa [minulla kun ei ole enää mitään ´esilläolotehtävää´], joten ei mitään mieltä tuhlailla (mitään kiina-kostuumeja en suostu hankkimaan)!”
Ryhdistäydyin ja – vihdoin – hain autotalliin pakatun ison vaaterasian, johon olin pakannut äidin upeista iltapuvuista sellaiset, joita olin ajatellut minun tai tyttären voivan joskus hyödyntää modistettavana.
Sovittelin kaikkia, lopulta vain yksi sellainen puku, josta harkitsin vakavasti itselleni. Se on puku, jonka äiti teetätti minun karonkkaani varten. Muttaku! Se on 10 cm liian lyhyt, ja se on vihreästä, tosin hyvin kauniista, silkistä tehty. Ei ole minun väri, ja se on niin äidin näköinen, etten ehkä osaisi edes juhlia se ylläni.
Siispä kesän 2012 Jyväskylän suurkapituliin teetättämäni, Kiinan reissulta tuodusta silkistä tehty aika ´suurieleinen´ tummansininen puku, jossa on alla tyllihame!! pääsee tänä kesänä toisiin juhliinsa. Isollakadulla kampaajaani vastapäätä olen nähnyt olevan aika uuden (viis vuotta?) ompelimon (Elisoco ) ja sinne tämän koltun roudasin. Saapa nähdä!
Taas Mehiläisessä
Samalla kaupunkireissulla toinen tärkeä, kauan aikeena ollut juttu tuli hoidetuksi: kävin Mehiläisessä (jossa olen viimeisen kahden kuukauden aikana rampannut muutenkin todella paljon) ja otin vyöruusuroketteen. Se on kallis (2 x 250 euroa), mutta toisaalta: kaksi kertaa vyöruusun sairastaneena olen valmis maksamaan siitä etten sairasta sitä enää ikinä!
Kun vyöruusun on kerrankaan sairastanut, niin on sille tavallista alttiimpi. Ja kahden rokotuksen teho kestää kymmenen vuotta, siis 50 euroa vuodessa; vitonen viikossa on todella pieni hinta taudilta välttymiseksi. Ja nythän on tutkimuksissa todettu, että rokotus saattaa hidastaa alzheimerin oireiden alkamista! Sekään ei ole huono juttu.
Valokuvakansioita koneella ja komerossa
Minun yli vuoden mittaiseksi venynyt ”kuolinsiivousprojektini” on pitkään ollut jämähtänyt viho viimeisen nurkan siivoukseen. Ja se on tämän työhuoneen vieressä oleva vaatehuone, joka itseasiassa on paperivarasto! Olen sieltä jo pari hyllymetriä mappeja hävittänyt (enimmäkseen yliopistovuosiin liittyviä papereita, luentoja, opinnäytteitä, lausuntoja, artikkeliaiheita, kirjeenvaihtoa etc. etc. etc…) mutta paljon on vielä perkaamatta.
Yksi iso kokonaisuus on ollut järjestelmällisessä epäjärjestyksessä: valokuva-albumit ja valokuvalaatikot. Aika hyvin olen ennen digiaikaa olen kuvat albumeihin laitellut ja liimaillut, olen käyttänyt aika vähän muovitaskuja (tästä olen ylpeä!!), mutta mitään ”sisällysluetteloita”, eikä edes nimiä tai vuosilukuja albumien päällä ole ollut. NYT on! Ja albumit (yhteensä 26 omia + neljä äidin jäämistöstä) ovat kronologisessa järjestyksessä ja nimettyinä hyllyillä. Ulkoiset kovalevyt järjestelin jo muutama vuosi sitten. Ja niihin on ne siällysluettelotkin!
Kuvia ja muistikuvia
Albumien järjestelyhommaan ryhdyin kun kollegat pyysivät minun kuva-arkistoistani menneiltä vuosikymmeniltä kuvia, koskapa meidän oppiaineessa (historian laitos/historiatieteet) juhlitaan syksyllä 60-vuotista historiaa: muistikuvien lisäksi tarvitaan oikeita kuvia. Ja kuinka olenkaan tässä viime päivinä elänytkään yliopistovuosieni vaiheissa! Niitäkin ehti kertyä (1978 – 2016, yleisen historian ensimmäisen vuoden opiskelijasta Suomen ja Skandinavian historian yliopistonlehtoriksi ja kaikkea siinä välissä. Elämää. Paljon hyvää elämää. Paljon töitä ja tekemistä. Paljon kohtaamisia, paljon ystäviä, paljon uutta, vielä enemmän vanhaa 🙂
La Promesasta puheenollen
Muutaman vuoden meidän (minun ainoana) seuraamamme La Promesa -sarja jäi kesätauolle viikko sitten. Päivissä on siis ISO tyhjyys. 😄 Meidän päivittäinen tunnin ”ruokalepotuokio” joka arkipäivä neljän, viiden aikoihin on menetetty. Annoimme mahdollisuuden toiselle espanjalaiselle sarjalle Gran Hotel, jolla on sama käsikirjoittaja kuin Promesalla, joka on kuulemma tullut YLE Areenasta joskus aiemminkin ja jota suositeltiin paikkaamaan Promesan jättämää aukkoa.
Noh, viikko on mennyt. En ole siirtynyt katsomaan jalkapalloa, en pyöräilyä enkä someakaan (kun Moona ja Ritakin saivat juoksunsa huikeaan päätökseen). Uutisia tulee kuitenkin seurattua. Vaikka en haluaisikaan! Tiedätte kyllä miksi… Gran Hotel jatkukoon.
Juniori perheineen on ollut viikon reissussa – ”automatkalla jossain Etelä-Suomessa” – (mm. Järvenpäässä tietysti…) ja muutenkin on kovin hiljaista meillä. Ei olla saatu aikaiseksi mitään kesälomareissuakaan, ja mökillekin ehkä vasta elokuun alussa, josko minäkin olisin jo vähän enemmän ”työkykyinen” kuin toukokuussa. Olemme olleet siis kaksin kotona. Pihalla, pyöräteillä ja pöydässä.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Kaikki kukkii!
Myös pöydässä on ollut jotain erityisen ”rehevää”.
Ohje on aika pitkä, tekovaiheita vaikuttaa olevan aika monta, mutta aika nopsasti tämä valmistui: ja kyllä kannatti!
Suurin homma oli hommata nuo kaikki ”spessuainekset”, – vuonankaalta ei ollut kaupassa, ja perusviinietikka toimi ihan hyvin. Ohje on Viinilehden -sivuilta. Siellä oli myös viinisuositus ja kun tätä ei ollut lähi-Alkossa ajelin perjantaina Haukiputaalle, ihan asian tästä tehden. Toki itävaltalainen Lesehof oli tähän ihan täsmä viini, mutta olen varma, että joku muukin kevyehkö, kuiva riesling sopii tämän kanssa oikein hyvin. Ja salaatti kyllä maistuu ihan ilman viiniäkin.
Sellainen juhlasalaatti!
Paahdettu sydänsalaatti ja yrttimarinoitu burrata
Ainekset: 4 sydänsalaattia 1 rkl oliiviöljyä ripaus suolaa 150 g pensasmustikoita 80 g vuonankaalia
Marinoitu burrata: 300 g burrataa (tai mozzarella di bufalaa) 1 ruukku basilikaa revittynä ½ ruukkua lehtipersiljaa revittynä 1 valkosipulinkynsi 1–1½ dl mietoa oliiviöljyä 1 rkl sitruunan mehua ripaus suolaa ripaus sokeria
Lisäksi: 80 g pekaanipähkinöitä ½ rkl oliiviöljyä ½ rkl siirappia ripaus suolaa
Valmistusohje: 1. Valmista ensin burrata. Sekoita basilika, lehtipersilja, valkosipulinkynsi ja öljy tasaiseksi yrttiöljyksi tehosekoittimessa. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja sokerilla. Kaada öljy kannelliseen astiaan ja kääntele burrata yrttiöljyssä. Sulje astia ja nosta jääkaappiin maustumaan. Burrata saa maustua yrttiöljyssä vaikka yön yli, mutta kiireessä puoli tuntiakin riittää. 2. Paahda pekaanipähkinät paistinpannulla tuoksuviksi. Lisää kuumalle pannulle oliiviöljy, siirappi ja ripaus suolaa. Sekoita ja kaada seos leivinpaperin päälle odottamaan. 3. Sekoita salaattikastikkeen ainekset keskenään. 4. Leikkaa sydänsalaatit pituussuunnassa neljäksi lohkoksi ja lado ne leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Pirskottele päälle oliiviöljy ja ripaus suolaa. Paahda sydänsalaattilohkoja grillivastusten alla pari minuuttia ja jäähdytä. 5. Nostele salaattilohkot vadille. Lisää joukkoon huuhdeltu ja kuivattu vuonankaali sekä pensasmustikat. Säästä muutama mustikka pinnalle koristeeksi. Revi päälle marinoitu burrata ja ripottele pinnalle rouhitut pekaanipähkinät. 6. Valuta salaatin päälle kastike ja koristele pensasmustikoilla.
Siniset ja lilat kukat pientareilla: kissankellot, lehtosinilatvat, huopaohdakkeet, horsmat, hiirenvirnat. Niittyleinikkejä vielä paikoin, samoin koiranputkien pitsittämiä ojienreunoja, mutta voikukista ei enää edes haituvia. Eilen Haukiputaalla, toissapäivänä Turkansaaressa, tänään pitkin poikin kaupungilla. Kilometrejä pyörän mittariin taas kertyy, tuntuu kesälle.
Kahteen kuukauteen nyt kolme peräkkäistä yötä, vuorokautta ilman särkyä, kipua, särkylääkkeitä, valvomista! Taas muistan olla kiitollinen paljosta, nyt erityisesti siitä, että pääsin – eilen, vihdoin – omalle hierojalle, ja minun murtunut solisluuni, jännittinyt, jämähtänyt, molemmin puolinen hartiaseudun ja käsivarsien kipuilu on ohi, – tai ainakin tauolla. Aika lailla terve, liikkunut, nukkunut olo tuntuu mahdottoman hyvälle.
Ehkä taas vähän aikaa muistan, että tämmöinen ei ole itsestäänselvyys. Ainako pitää kokea tai kohdata jotain ikävää, kipeää, kolhivaa, sairasta, surua ennen kuin muistaa, että on paljon kaunista, hyvää, levollista, tärkeitä ihmisiä, liikkumista, terveyttä, valoa, iloa ja toivoa.
Hyvään oloon kuuluu myös ilo laittaa ruokaa, ja kuvailla! Ja jopa somettaa! Tänään sekä ”lounas”/välipala whatever oli poikkeuksellisen hyvä. Tai noh, joka kesäinen juttu. Tänään eka kertaa tälle kesälle.
Croissant (tänään paistoin Danerollerseja – pieniä, hyviä, ei niin kalorisia kuin Chez Flon, Mon Choun tai Fazerin paistopisteiden (syntisen hyvät) croissantit), ja sitten viipale, pari vuohenjuustoa, mansikoita ja vähän hunajaa.
Ehdimme nauttia näistä pihalla ennen kuin monta tuntia uhitellut ukkonen tuli ylle. Kesä!
Kuohuviini on etelä-afrikkalainen rose Pongrácz. Chardonnay ja Pinot Noir -rypäleet ovat tässä, ja makoisa, raikas muttei tuikean kuiva, vaan oikein hyvä, minusta jopa kaunis. Ja myydään kauniissa pahvilaatikossa (Vink, vink jos haluat viedä kesäjuhliin kukkakimpun sijaan pullollisen hyvää kuohuvaa.)
Pekan päivänä, huolimatta siitä että se oli maanantai!, lähdettiin ulos syömään. Maanantaina useimmat ruokaravintolat ovat kiinni, mutta yllättäen Sokeri-Jussi Pikisaaressa olikin avoinna. Siellä ei ole tullut käytyä vuosikausiin, kerran glögillä joskus talvisella pitkällä viikonlopun lenkillä? Ehkä? Vuosia, vuosia sitten se oli jokakesäinen traditio: äitini kutsut meidät lapset perheineen yhteiselle synttärilounaalleen sinne, ja nimenomaan juuri tähän aikaan vuodesta (huomenna olisi 96 vee synttäreiden vuoro).
Söimme rautua korvasienikastikkeella ja tavattoman hyvillä glaseeratuilla kasviksilla. Ihan hyvää oli, mutta ei mitään wau-efektiä. Jälkkäriksi päätimme nauttia drinksut Olosauna Cafén terassilla Vaakunakylässä, joka oli kotimatkan varrella. Peiliseinäinen kelluva sauna ja kahvila sen yhteydessä on mukava paikka.
Kuvan otin omasta juomastani (Aperol Spritz -tyylinen puolukoista tehty mieto viinijuoma, oikein hyvä), ja sitten peiliseinä tekee kuvasta vähän epätodellisen. Tai siis joutuu katsomaan, että mitenkäs tämä on oikein otettu?
Pyörälenkeillä Oulussa olen ihaillut monia kukkaniittyjä, joita melkein keskikaupungillakin on. Osa niistä ihan luonnonniittyjä (viime vuonna päätös, ettei kaikkia viheriöitä parturoida) ja osa on ”kylvettyjä” – kuten tämä Toppilansalmen rannalla oleva.
Tänään kohteenani oli Pikinen poloku 2026. Monena vuonna tällainen ympäristötaidepolku on kierrellyt Pikisaaren rannoilla ja metsiköissä, ja olen sieltä kuvia tänne blogiinikin laitellut. Tänään kuvasin ne kaikki. Tänä vuonna siellä on minulle mieleisiä teoksia enemmän kuin aiemmin, monia, joissa oli ideaa ja jotka olivat mukavia katsella. Jaakko Pernun ”Täyden kuun omena” viehätti ainakin tänään minua eniten.
Polun varrella oli moniakin teoksia katselmaan tulleita, ulkomaalaisia taisivat olla: kulttuuripääkaupunkius tuo mukavaa pöhinää!
Vielä iltasella harrastelin kulttuuria ja pyöräilin leffaan: Paholainen pukeutuu Pradaan 2. Kovin monta kertaa en ole tykännyt jonkun elokuvan kakkososasta, mutta tästä kyllä. Ei mitään ”henkistä”, ei koskettavaa, ei tunnelmaan jäämistä, mutta oikein oli viihdyttävä, maisemia myös Italiasta (Milanon muotiviikot ja toki muutakin). Ja Meryl Streep – aina vaan niin upea näyttelijä.
Kuluneen viikonlopun teemana on ollut hyvä ruoka ja lapsenlapset (toki myös isänsä ja miniä). Jo torstaina pojanpoika kyseli josko lähtisin kanssaan tuohon meidän läheiselle frisbeeradalle, – arvasin, että haluaa kuvia heitoistaan 🙂 , mutta siirsimmekin jutun perjantaiaamulle. Juniori tuli pojalle kaveriksi fribaamaan, ja Eepi minulle kuvausassistentiksi (ja etsimään kiekkoja 🙂 . Ne kun tahtovat välillä lennellä vähän ohi radan. Apsulla vähemmän kuin isällään.
Ensimmäisen viisi koria kuljimme mukana, ja lähdimme sitten torille jätskille, sekä ostamaan mansikoita ja uusia perunoita. Ehdittiin piipahtaa leikkipuistossakin. Olipa mukava olla kaksin liikkeellä. Yleensä A & E ovat aina yhdessä, kun heitä tapaan, joten vähän erilaista oli seitsemänvuotiaan kanssa näin kahdestaan.
Iltapäivällä puuhailiin kaikenlaista, salaatteja ja jälkkäreitä, eturuoaksi scampeja grilliin ja pääruokana oli segretoa. Sehän se on tämän poppoon juhlaruoka Perämeren lohen ohella.
Tein myös alkuruoaksi cevicheä, omalla ? vanhalla reseptillä, mutta muokkasin vähän. Jätin korianterin pois, enkä laittanut katkarapuja marinoitumaan, vaan vasta loppuvaiheessa lohimassan päälle.
Lohi-katkarapuceviche
200 g lohta pieni pussillinen pakastekatkarapuja yhden sitruunan mehu pieni punainen chili (siemenet ja kalvot pois) ½ ruukkua korianteria 15 cm pätkä purjoa 1 rkl oliiviöljyä 1 tl suolaa sokeria
Leikkaa lohifile pieneksi silpuksi. Valuta sulaneet katkaravut. Silppua ja pieni kaikki muutkin ainekset. Purista sitruunasta mehu ja sekoita kalan joukkoon. Lisää sitten muut aineet. Anna makuuntua jääkaapissa tunti, pari. Valuta sulaneet katkaravut ja lisää ne annokseen vasta lopuksi, juuri ennen tarjoille vientiä. Tarjoa paahtoleivän tai hapanjuurileivän kanssa.
Kuvassa pinnalla pieni hyvä majoneesilisä (Lime majo), jos sellaista sattuu kotona olemaan. 😉
Mansikat ovat minusta parhaita sinällään. Napsittuna pitkin päivää, aamujugurtin seassa, muutama silloin tällöin jääkaapista, tai vähän pilkottuna salaattiin tai sitten vaniljajätskin kanssa tai … Mutta joskus on mukava tehdä niistä oikein spessujälkkäri. Pitkästä aikaa tämä!
Mansikoita marinoituna
1 l mansikoita 3 rkl valkoista balsamicoa (esim. tämä tai kuvan Limoncino Balsamia, joka on hyvää myös esim. grillatun lohen kanssa) 2 – 3 rkl tomusokeria
100 mascarponea ½ dl tomusokeria 1 lime
Sekoita balsamico ja tomusokeri keskenään, ja kaada mansikoiden päälle. Pese ja kuivaa lime, raasta kuori. Sekoita raastettu kuori mascarponen ja tomusokerin kanssa. Tarjoa kreemi yhdessä balsamicolla maustettujen mansikoiden kanssa.
Ei lasten lemppari, mutta aikuiset tykkäsivät.
Eilen tein kirsikkapiirakan. Ohje on Yhteishyvästä, ja kulkee nimellä Helppo kirsikkapiirakka. Tuon helpon takia tämän valitsin. Ja kyllä, kyllä se oli helppo. Eikä ollenkaan huono. Silti olisi ehkä kannattanut sittenkin tehdä kirsikkaclafoutis.
Siihen minulla on montakin hyvää ohjetta, mutta oikein hyvän kirsikkapiirakan ohjeen ottaisin mielelläni vastaan. Olisiko jollakin? Tai linkki johonkin hyväksi havaittuun?
Kirsikkapiirakka, helppo, toki aika hyväkin
Pohja 150 g voita tai margariinia 3 kpl kananmunaa 1 1/2 dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 3 dl vehnäjauhoja 80 g (1 ps, 2 dl) mantelijauhetta
Täyte 200 g (1 prk) vaniljakreemiä 500 g kirsikoita
Uuni lämpenemään ~ 200 C Sulata rasva. Voitele osalla rasvaa piirakkavuoka (halk. 26 cm). Riko munat kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri ja rasva. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin. Sekoita taikinaan mantelijauhe ja jauhot. Kaada taikina vuokaan ja tasoita se. Levitä päälle vaniljakreemi. Lisää pinnalle kirsikat. Paista 200-asteisessa uunissa 35–40 minuuttia, kunnes pohja on kypsä. Anna piirakan jäähtyä.
Ja loppuun vielä kepeä, raikas, rasvaisenkin ruoan (possu ja lohi) hyvin kestävä valkoviini. Toscanalainen Fioralis Vermentino (IGT) joka tuoksuu kuin Sauvignon Blanc (siitähän minä en juuri pidä) mutta maistuu hedelmäiselle vermentinolle. Tämä on varmaan sellainen ”yhden erän viini”, joten kannattaa hankki nyt. Ehdottomasti hintansa (alle 15 €) väärti.
Kreikkalainen fetadippi on hieman kevyempi kuin meillä puolenkymmentä vuotta sitten paljon käytössä ollut fetavaahto, joka sekin on edelleen varteenotettava lisuke grillituotteille ja leivälle, mutta tässä vähän kevyempi ja erilainen versio.
Tirokafteri (kreikkalainen fetadippi)
1 – 2 punaista paprikaa 2 valkosipulin kynttä ½ – 1 punainen chili tai (2 tl chili-valkosipulirouhetta TÄMÄ koukuttaa) 1 paketti fetaa (esim. Apetina Original 150 g salaattijuustopala, käytin eilen 10 % -versiota tai sitten kunnon suolaista, vahvaa, tuhtia Patros Fetaa) 1 rkl oliiviöljyä mustapippuria ja ehkä suolaa (riippuu millaista fetaa käytät)
Tein helpoimman kautta. Paahdoin paprikoita 200-asteisessa uunissa kunnes alkoivat vähän tummua reunoilta. Ja sitten suoraan jäähtymään ja käyttöön. Kuoriakin voisi, mutta ei tullut kitkerää, vaikken sitä tehnytkään. Ja valkosipulit samaan lämpöön silputtuna ja pienen oliiviöljytilkan kera (katso etteivät pala).
Kun paprikat ovat jäähtyneet, laira kaikki aineet blenderiin tai sekoita sauvasekoittimella kuohkeaksi. Tovi jääkaapissa tasaa makuja ja pian hyvä, säilyvä dippi on valmis.
Tuosta dipin väristä tuli mieleen juhannuksen kuohuviinimme, joka todettiin niin hyväksi, että Pehtoori haki sitä tänään kaksi pulloa lisää tuleviin kesäpäiviin … La Petite Marne Crémant de Jura Rosé Brut. Ei ole edullisin, mutta halvempi kuin yksikään rosesamppanja, joista halvimmat eivät yllä lähellekään tämän cremantin makua, raikkautta ja roseen täyteläisyyttä.
Instagramin resepteistä ja muusta kirjoittelen huomenna lisää, mutta jo nyt, vihdoin, on vinkattava tämä: kaksi nuorta naista juoksevat läpi Suomen, Nuorgamista Hankoon (1500 km) ja keräävät varoja nuorten ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tukemiseksi.
Kun Moona ja Rita olivat matkansa alussa, he tulivat meitä vastaan silloin kun me toukokuun lopussa ajelimme mökille. Jo sitä ennen olin törmännyt heidän Insta-stooreihinsa, ja olen edelleen päivittäin seurannut ja tukenutkin näiden sinnikkäiden juoksijoiden taivalta.
Pieniä touhuiluja kotona, ja pitkiä pyörälenkkejä (eilen hyytävässä tuulessa!).
Pihalla kukkii kaikki, ja kaupungilla ja teiden pientareilla kukkii kaikki.
Nettikaupoista ostoksia, mm. uusi SodaStream, Italianherkuista mm. kirsikoita ja pastaa, lisäksi uudet, valkoiset city-lenkkarit, hiusten ja ihonhoitoon kaikenlaista tarpeellista. Mitähän muuta? – Muutaman kuvan Ifolorilta, – kokeeksi jos vaika saisin vaihdettua ”vierashuoneen” kehyksiin uudet kuvat. Tekoälyavusteisesti sellaisia olen värkkäilyt viime päivinä.
Kesäruokia, uusia sellaisia melkein joka päivä. Reseptien etsimistä ja ruokasivuilla surffailua. Master Chef voittaja Marin Insta Stooreista kylmä tomaattikeitto, vähän kuin gazpacho ja oheen juurileipää ja kasviksia ja niille kreikkalainen tirokafteria, jolle ohje löytyi viime vuoden masterchefiläiseltä Skarppiinalta. Sen ohjeen kopion tähän (vaikka huomenna 🙂 ) (ja nyt 25.6. OHJE muokattuna TÄÄLLÄ)
Resepteistä, Instagramista ja omasta some-elämästäni voisin huomenissa tai perjantaina kirjoitella vähän enemmänkin… Pysy siis linjoilla vai miten tässä kuuluukaan sanoa.
Juhannuspyhät vietetty kaksistaan, mm. tahoillamme pyöräillen – mikä ilo onkaan se, että olen päässyt taas baanoille!
Ei vielä mitään pitkiä lenkkejä, ja paljon pysähdyksiä, – pitkästä aikaa välillä kohteessa kulkien ja kuvaillen. Enemmän sellaista kotikaupungissa haahuilua kuin kuntoliikuntaa, mutta tämäkin hyvä.
Perinteisiin kuuluu pyöräillä Kellon Kalasatamaan. Kalapuohi ei eilen ollut auki, mutta ei huolta: Kauppahallista oli jo juhannuskalat hankittu. Nyt houkuttimena oli kello Kellossa.
Kellon Kiviniemen kalasatamassa on uusi marmorinen kiviveistos ”Super Kello”.
”Kello tikittää, jää sulaa, ja opimme jälleen vanhan viisauden: emme voi hallita aikaa. Luonto elää oman rytminsä, oman aikansa mukaan.” – Alice Sharp, Climate Clockin kuraattori
”Kellon luona on hyvä pysähtyä, levähtää ja pohtia aikaa toisenlaisesta näkökulmasta.”
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Tänään sitten toinen kulttuuripääkaupunkijuttu: The Logos.
Oulun tuomiokirkossa kuullaan ääniä, jotka ovat matkustaneet halki avaruuden miljardeja vuosia. The Logos on brittiläis-saksalaisen taiteilijan Andrew Melchiorin äänitaideteos, jossa avaruuden signaalit muuttuvat kuultavaksi musiikiksi.
Joka päivä klo 12 – 13 vuoden loppuun asti kirkon ovet ovat avoinna: aion mennä toistekin. Ensi kerralla kuulen varmaan äänissä jotain ihan muuta kuin tänään. Ja Tuomiokirkko on kyllä hyvä paikka tälle taideteokselle: avaruus ja mieli, taide ja tunteet saavat tilaa …
Ja moni muukin juttu kotikaupungissa, Euroopan kulttuuripääkaupungissa, taas ilahdutti.
Tällaisia juhla(kaivon)kansia tulee yhteensä 50 Oulun katukuvaan. (Nämä Rotuaarilla ja Nallikarissa) Täällä näistä enemmän juttua. Minun mielestäni jotenkin aika symppistä: viemärikulttuuriakin, ja näin hienosti. 🙂
Kesäteatteriin mennään kukkamekon helmat hulmuten, ballerinat jalassa, ehkä jopa aurinkolasit silmillä.
Eilen ei menty. Mentiin kyllä Hupisaarille katsomaan ”Toripolliisin aikaan”, mentiin pyörillä (olen siis palannut pyöräilemään yli kuuden viikon ”murtumatauon” jälkeen) ja pukeuduttiin todella lämpimästi. Neuletta, kaulahuivia, nahkasormikkaita ja kaiken kaikkiaan kerrospukeutumista harrastettiin, onneksi. Ei paleltu.
Il Purossa
Ennen teatteria kävimme Il Purossa syömässä. Pehtoorille pizzaa, mutta minä halusin jotain muuta: burrata (oli hyvää, vaikka enemmän tomaattia kaipasin, kuva alla) ja otin sitten toisenkin antipastin, mikä ei ole minulle mitenkään tavatonta: kaksi alkuruokaa ja se on hyvä, sopiva valinta minulle.
Toinen alkuruoka oli kuningasrapuravioli. Raviolikiekon sisällä ollut massa oli mitä makoisinta, samoin liemi, mutta ravioli-pasta oli vähän turhan al dente, liki kovahko. Noh, nälkä jäi ravintolaan ja pyöräilimme seitsemäksi Hupisaarille Kesäteatteriin.
Kesäteatterissa
Toripolliisin aikaan on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia. Ja sehän olikin oikein mukavaa verbaalista tykitystä, Oulun murretta ja kliseitä. Kelpo kesäteatteria ja kohellusta. Esittelyssä lukee näin:
Toripolliisin aikaan on Teatteri Neliapilan laulunäytelmä. Sen on käsikirjoittanut Pauli Ylitalo. Musiikin on säveltänyt Jussi Rasinkangas.
Tunnekko nää Toripolliisia? Tuuppa Hupisaarille kokemaan Teatteri Neliapilan kantaesitys Toripolliisin aikaan! Tullee tutuksi, niin polliisi ku oululainen elämänmeno. Näet, miten sitä ennen elettiin. Nyt voit kokia oikiaa oululaisuutta!
Esitys sisältää useampia rinnakkaisia juonia, ja henkilöissä on vaikutteita oululaisista historian henkilöistä. Mussiikki mennee taatusti jalan alle ja oulun murre nostaa, toivottasti, hymyn huulille.
Esimerkki: päähenkilö Rita Harju (Oulussa on kaupunginosa Ritaharju) styylaa Kauko Vainion kanssa (Oulussa on kaupunginosa Kaukovainio) ja ”on Pohojolan veljesten onnikassa rahastajana”. Harrastajateatterin näyttelijät (mm. kollegani yliopistovuosilta) olivat just hyviä rooleihinsa. Ensi viikolla vielä mahdollista nähdä tämä hupailu, – voidaan suositella.
Juhannusaatto
Tänään meidän juhannusaattomme on ollut vähemmän toimelias.
Tahoillamme kävimme pyöräilemässä (edelleen vaati useamman vaatekerran), minä Kauppahallissa ja torilla shoppaamassa. Juhannuksen juhlaruokaa hain.
Yksinkertaista, hyvää, lapsuudenkodin ja äidin lemppariruokaa tänään vain meille kahdelle: Paavolan uusia perunoita, voi-sipulikastiketta, silliä (Abban saaristolaissilliä), vihersalaattia majoneesi-kermaviilikastikkeen kanssa ja graavattua lohta.
Rieskaakin olisi kuulunut olla, mutta meillä tänään Ruis-Hoixxaa, joka sopi vähintään yhtä hyvin. Aurinko paistoi piazzalle, siinä oli hiljaista ja lämminkin.
Jälkkäriksi kesän ensimmäinen, ainoa? Aperol Spritz.
Puutarha rehevä ja kaunis, ei itikoita, ei kiirettä.
